keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Pihan kehittyminen 2 osa

Pihalla muutokset jatkuivat vuosittain. Vuoden 2014 kesällä rakennettiin toiveiden täyttymys, lasiterassi. Työmaa oli pitkä ja moninainen. Työn tekivät alusta loppuun ammattilaiset. Terassin rakentamisesta ja pihan rakennuskesän muutoksista kerron tässä kirjoituksessa. 

Vesikö ämräristä lorisee, pihan koristekaivo.
Koristekaivo

Kaikki muutokset näkyvät seuraavassa pohjakartassa.


Pihakartta



























Sinä syksynä olin väsynyt, mutta onnellinen... hetken. Yksi naapureista ei pitänyt meidän terassista eikä pihan rakentelusta ja toi sen esille varsin voimakkaasti. Ja sen jälkeen, kun kaikki muutostyöt oli saatu tehtyä. Ei kai auta, kun jatkaa muutostöitä, mutta vasta seuraavana kesänä, koska talvi painoi päälle. 


Keinulle uusi paikka


Hartaan miettimisen jälkeen uusi keinun paikka löytyi, mutta se tiesi taas paljon työtä. Pensasaidanteen viereen tuli uusipenkki, johon päätin istuttaa ruusujuuret, jotka piti nostaa pois keinunalustan tieltä. Nostin pois kaikki kasvit siitä nurkkauksesta, paitsi juhannusruusua, pohjakartta alla.


Pohjakartta 




























Yllytyshulluus iski

Seuraavaksi kesäksi jäi varsinaisen keinunalustan tekeminen. Ja vielä jotain muuta. Siitä voi lukea täältä. Ja tietenkin sen kesän jälkeinen pohjakartta alla.


Pohjakartta






















Sadekesä 2017


ei tahtia haitannut, istutusalue sai kasvit ja vanhaa penkkiä muutettiin. Kerron siitä tässä.


Pohjakartta




Hellekesänä odoteltiin ilmojen viilenemista ja osin syksyyn, mutta niistä muutoksista kirjoitin Mylläystä ja Rikka silmässä jutuissa. Ja tässä viimein viime syksyn tilanne pihassa.


Pohjakartta syksyn 2018 tilanteestä

Nyt ollaan vihdoin tämän hetkisessä tilanteessa. Mutta vierivä kivi ei sammaloidu.



14 kommenttia:

  1. Paljon on pihanne muuttunut ja muotoutunut vuosien varrella jo nyt. Mitä tapahtuukaan jatkossa?

    VastaaPoista
  2. Niin se vain on, että kun puutarhaihminen saa pihan, lapion käteensä ja pari kasvia, niin siitä alkaa sellainen ketjureaktio, mitä ei pysäytä millään :D Sen huomaa näistä sinunkin kaaviokuvistasi, että muutoksia tapahtuu yhä kiihtyvällä tahdilla. Mitähän sitten tapahtuu, kun on piha täynnä?

    VastaaPoista
  3. Jännästi ne puutarhurin penkit kasvaa vuasi vuarelta :)

    VastaaPoista
  4. Ikäväähän se on joskus noiden naapureiden kanssa. Onni on hyvät naapurit! Kun lumi sulaa aikanaan, saatte jatkaa parantelutöitä.

    VastaaPoista
  5. Se on kiva kun intoa riittää suunnittelemiseen ja toteuttamiseen, ja niitähän puutarhureilla yleensä on. Piha alkaa pikkuhiljaa täyttymään. Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  6. Kivasti se piha vuosien varrella täyttyy, kun aina keksii jotain uutta projektia :)

    VastaaPoista
  7. Mukavasti on piha täyttynyt, ideat ei varmasti tule loppumaan :)

    VastaaPoista