lauantai 20. huhtikuuta 2019

Kevät on tullut Maalaiskaupungin pihaan

Kevät on tullut Maalaiskaupungin pihaan, vihdoinkin. Maaliskuu kääntyi huhtikuuksi, mutta pihalla olivat hanget korkeat nietokset. Kurkistelu pihalle toi vain surkean olon, lumen pintakin oli aivan järkyttävän roskainen. Jostakin syystä puista oli lentänyt monenlaista roskaa hangelle hurjan paljon. Kevään tunnun toi heti huhtikuun alussa tyttären kellarissa talvehtinut daalia. Se on kasvanut nopeasti isoksi, hyväkuntoiseksi taimeksi.
Kellarissa talvetetun daalian taimi.
Daalia























Vihdoin 15 päivä huhtikuuta suoritetussa katsastuksessa, paljastuneissa kukkapenkeissä ja istutusalueilla näkyi ensimmäiset piipot jo kohtuullisen isokokoisina, vaikka lunta oli vielä jäljellä. Kevättähdet aloittelivat kukintaansa ja pihlajissa on ihan minimaalisia silmuja. 
Tulppaanit ja kevättähdet nousevat maasta ja silmut puhkeavat pensaisiin.
Tulppaanit, kevättähdet ja pihlajan silmut





























Ja kyllähän sieltä pihalta löytyi jo talvehtineita. Uudesta kivikosta mätäsleimu ja mehitähti talvehtivat ja hengissä näyttää säilyneen maksaruohokin. Vanhassa kivikossa isorikko säilyi vihreänä, vähän näyttää vielä litistyneeltä, mutta pörhistyy toivottavasti pikapuoliin. Patjarikko näyttää nousevan pirteästi tänä keväänä.
Kevät on tullut Maalaiskaupungin pihaan.
Mätäsleimu, mehitähti, maksaruoho ja patjarikko





























Pitkänperjantain kierros näytti, että piha on selvinnyt talvesta oikein mukavasti. Kurjenpolvet näyttävät talvehtineen hyvin ja paljastuivat lumen alta vihreinä. Hopeatäpläpeippi on vähän ränsistynyt, saa nähdä miten se virkistyy vai täytyykö sitä leikellä miten paljon. Ruusujuuri nousee virkeänä maasta, samoin palava rakkaus.
Kevään alku on toiveikas.
Kurjenpolvi, hopeatäpläpeippi, ruusujuuri ja isorikko





























Kuvista näkee selvästi, että pihan ja istusalueitten siivous on tekemattä. Pitkitän sitä tarkoituksellisesti, että maan pinta ehtii kuivahtaa. Pihan takaosassa on vielä lunta ihan reippaasti sillä se on varjossa. 

Kevättähti on on kevään airut.
Kevättähti























Mutta kyllä se kevät on tullut!  Hyvää ja aurinkoista pääsiäistä itsekullekin! 

torstai 18. huhtikuuta 2019

Kanat omavaraisuutta parhaimmillaan vai onko?

Omavaraisuus bloggaajien ryhmä kirjoittaa jälleen, tällä kertaa mielenkiintoisia näkökulmia kanan pidon iloista ja haasteista omavaraisuuden näkökulmasta. Kevään tullen yhä useamman omavaisuudesta kiinnostuneen mieleen tulee kananpidon aloittaminen.  Ja mikäpä siinä, kanat ovat mukavia ja kiinnostavia seurattavia ja ilmeisesti kohtalaisen helppojakin. Lisäksi omien kanojen munat ovat maukkaita.

Kana tepastelee pihalla

Mutta, mutta kanat eivät ole lemmikkieläimiä

Kanat ovat tuotantoelämiä, vaikka niiden pitämiseen ei vaadita maatilaa. Jopa joissakin pienemmissä taajamissakin se voi olla mahdollista. Asia kannatta tarkistaa kunnan/kaupungin järjestyssäännöistä tai kunnaneläinlääkäriltä. Joka tapauksessa kanojenkin pitäminen vaatii eläintenpitäjäksi rekisteröitymisen ja lisäksi pitopaikka pitää rekisteröidä. Lomake rekisteröitymiseen löytyy Ruokaviraston sivuilta osoitteesta Ruokavirasto.fi. Molempiin on oma lomakkeensa. Lomakkeet toimitetaan oman kunnan maaseutuelinkeinoviranomaisen toimistoon.

Sääntöjä, sääntöjä on kananpitäjän elämä tulvillaan

Kun sitten rekisteröityminen on kunnossa, täytyy miettiä missä kanoja pidetään. Kesähän nyt tulee, ulkona tietenkin, saatat arvella. Haluan vapaan kanan munia, luonnollisesti omien vaistojensa mukaisesta niiden saatava elää, ilmoitat jo tuohtuneena.

Kyllä, kyllä, mutta ne säännöt ja määräykset. Ensikin kanojen on päästävä suojaan yöksi ja orretkin on oltava. Onhan meillä tuo suoja, johon kanat voivat mennä halutessaan, saatat ilmoittaa ylpeänä. Ei riitä valitettavaksi, keväällä kanat eivät saa olla vapaana ulkona. Siipikarjan ulkonapitokielto on voimassa ajanjaksolla 1.3 - 31.5. koko maassa ja koskee kaikkia, myös harrastesiipikarjanpitoa. Poikkeuksia kuitenkin on ja sillä perusteella muutaman kanan omistajat voivat pitää lintujaan ulkona verkolla suojatulla ja katetulla alueella.

Miksi tällaisia sääntöjä? Säännöillä on tarkoituksensa, ei niitä ole kiusaksi tehty. Rekisteröitymisellä pyritään seuraamaan missä siipikarjaa pidetään ja helpottamaan jäljittämistä, jos se tulee tarpeelliseksi. Tämä ja keväinen ulkonapitonkielto on tarkoitettu suojaamaan meitä tarttuvilta eläintaudeilta. Maailmalla on esimerkiksi lintuinfluenssaa, jota emme missään nimessä halua Suomen siipikarjaan.

Erikoiset, ihanat kanat ulkomailta

No, entä ne ihanat. erikoiset kanat, joita näit matkallasi ja haluat ehdottomasti saada itsellesi. Elävien eläinten ja siitosmunien siirto sisältää riskin eläintautien leviämisestä. Siksi se on tarkoin säädeltyä ja/tai luvanvaraista.

Eu-maista, Norjasta ja Sveitsistä tuotaessa on kyse sisämarkkinakaupasta. Silti toimijan on rekisteröidyttävä Ruokaviraston eläinten terveys ja hyvinvointi –yksikköön noin kuukautta ennen suunniteltua kuljetusta. Rekisteröinti on maksullinen.

Pääsääntöisesti tuonti on luvallista, jos tuotavat eläimet täyttävät niille asetetut terveysehdot ja lähettävä jäsenmaa tai jäsenmaan alue on todistettavasti vapaa helposti leviävistä eläintaudeista. Eläviä kanoja ei suositella tuotavaksi vaan mieluummin siitosmunia.

Jos kuitenkin päätät tuoda, tuotavat eläimet tai siitosmunat on tarkastettava lähtömaassa ja tarkastuksen tekee virkaeläinlääkäri, joka antaa tarkastuksesta todistuksen. Tuodut on tuojan toimesta tarkastettava ja papereiden on oltava kunnossa. Tuoduista eristä on pidettävä kirjaa ja sitä lähtömaan tarkastustodistuksia on säilytettävä 5 vuotta. Virkaeläinlääkärillä on oikeus tarkastaa tuodut sekä kuljetuksen aikana että määränpäässä.

Ehei, en ole kananpidon vastustaja. Kanat ovat mukavia seurattavia ja niiden tuottamat munat herkullisia. Toivon kaikille kanaharrastajille mukavia ja iloisia päiviä kanojen kanssa. Ja toivottavasti myös huolettomia.

Tämä on viranomaisnäkökulma, jonka toivon auttavan aloittamista suunnittelevia, ei suinkaan pelottelevan.
Pikku tipuset pihalla.



sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

"Virvon, varvon vitsasella..."

Tänään on ollut kaunis ja aurinkoinen Palmusunnuntai. Ja sen kunniaksi piti hankkia pikkunarsisseja.
Pikkunarsissit.
Pikkunarsissit
























Mummon rakkaat kävivät virpomassa. Pienten virpojien pikku lorun lisäksi mummo sai tämän ihanan lorun.

"Alan virpoa vitsalla
painella pajun vesalla
uuden vuoden uutisiksi
vanhan vuoden vastuksista.
Mie virvon vitsalla hyvällä
pajun varvulla parhaalla.
En mie siulta palkkaa vaadi
enkä velkakirjaa laadi.
Luoja sinnuu siunatkoon."
Virpojat
Mummon rakkaat virpojat








































Pienet virpojat ovat koristelleet antaumuksella virpomavitsansa ja ne laitetaan maljakkoon kaunistamaan mummon tupaa.
Mummon rakkaitten koristelemat virpomavitsat.
Virpomavitsat


























Palmusunnuntai aloittaa hiljaisen viikon jolloin valmistudutaan pääsiäisen viettoon. 
Kaunista ja aurinkoista Palmusunnuntaita kaikille. 

tiistai 9. huhtikuuta 2019

Puutarhakeinun seikkailut Maalaiskaupungin pihassa

Puutarhakeinu on vaihtanut paikka useampaan kertaan. Se ei oikein tunnu löytävän sijaansa. Keinu on kohtalaisen isokokoinen, koska hankinta-aikaan koko määriteltiin ’miehen pitää mahtua suorana makuulle’.  Alkuun keinu vain koottiin ja sijoitettiin pihan takaosaan koivun alle. Vaikka se oli silloin jotenkin irrallinen ilman muuta elementtiä, joka olisi sitonut sen pihakokonaisuuteen, sille päädyttiin tekemään alusta yli jääneistä betonilaatoista.
Puutarhakeinu on Maalaiskaupungin pihassa.
Puutarhakeinu nykyisessä paikassaan


























Seuraavaksi keinu muutti pihan takaosan toiseen laitaan. Muuton syistä olen kertonut tässä. Paikka oli edelleen irrallaan, mutta lapset käyttivät sitä mielellään ja joskus aikuisetkin. Ajattelin sen nyt löytäneen paikkansa, mutta, mutta koskaan ei voi tietää.
Puutarhakeinu koivun alla.
Puutarhakeinu alkuperäisellä paikallaan























Vuosia ajattelin, että minun kaupunkipihani on koristepiha ja sellaisena pysyy. Nyt mieleni on muuttunut ja haluan melkein epätoivoisesti saada marjoja ja jotain pientä syötävää kasvatettua itse omalla pihalla. Näistä suunnitelmistani kerron Suuntana Omavaraisuus-sarjanan suunniteluosassa, johon pääset tutustumaan tästä. Pihassa on kuitenkin niin paljon kasvillisuutta, että täytyy tehdä isohkoja muutoksia ja siitä syystä puutarhakeinu siirtyy. En halua siitä kuitenkaan luopua, sillä se on tärkeä lapsenlapsilleni. 
Puutarhakeinun paikka muuttuu.
Puutarhakeinu siirtyy nuolen osoittamaan paikkaan
























Nyt keinun paikaksi olen kaavaillut naapurin rajalla olevaa pensasaidannetta. Pensaat siitä joutuvat väistymään. Keinun taakse ajattelin istuttaa köynnöksiä. Katsotaan miten tässä käy ja tuleeko lunta tupaan vai selvitäänkö ilman suurta draamaa.

Saadaanpa nähdä, joko puutarhakeinun seikkailut loppuvat tähän.

maanantai 1. huhtikuuta 2019

Suuntana omavaraisuus 3 osa

Maalaiskaupungin pihassa kasvaa rohtosuopayrttiä.
Rohtosuopayrtti


























Nyt on jotenkin kummallinen aika menossa. Olen huomannut merkillistä kyllästymistä pelkkään koristepiha-ajatukseen. Ajatukset karkailivat pitkin syksyä ja talvea hyötykasveihin ja vastauksena Puutarhavuosi 2018-haasteen kysymykseen: Mitä sellaista haluaisit puutarhaasi, mitä et ole vielä(kään) saanut? vastasin  kasvihuoneen ja lavakauluspuutarhan. Sitten löysin Omavaisuus ryhmän ja siellä yhteispostausjutun, jossa kukin bloggari kertoo omasta matkastaan omavaraisuuden tiellä. Kiinnostukseni heräsi ja annoin samalla itselleni luvan haaveilla hyötytarhailusta. Osallistuin yhteispostaussarjaan ja tämä on kolmas juttu.

Lehtisuositus


Tämän pitkän esipuheen jälkeen vihdoin tämänkertaiseen aiheeseen, joka on kirjan, lehden, ohjelman tai Youtube-videon esittely. Minun esittelyni liittyy tietenkin omaan kiinnostukseeni, joka on lavakaulusviljely. Riemastuin kovasti, kun Oma Piha-lehti kolahti postilaatikkoon ja siinä alkoi sarja, jossa tähän aiheeseen keskitytään. Mitä muuta siis voisin esitellä, kuin tämän lehden.






















Serkkuni, innokas pihaharrastaja suositteli minulle tätä Oma Piha-lehteä muutama vuosi sitten. Tutustuin kehteen ja olen sen jälkeen tilannut lehteä jo useamman vuoden. Lehti on monipuolinen ja näin ollen minulle mieleinen. Lehdessä on paljon erilaisia aihealueita ja palstoja.


  • Ajankohtaista
  • Toiveartikkeli
  • Ideoita ja innoitusta
  • Puutarhamatkalla
  • Pihatarinoita
  • Palstat
  • Oma PIHA

Tämän vuoden ensimmäisessä numerossa ajankohtaisissa osiossa käsitellään muun muassa hulevesiä, elintärkeä vesi-sarjan ensimmäisenä osana. 
Hulevedet pihalla, ongelma vai mahdollisuus.

























Puutarhaneuvos Aarno Kasvi kertoo toiveartikkelissa varmasti kukkivat kesäkukat, joita hyönteiset rakastavat.
Puutarhaneuvos Aarno Kasvi kertoo varmoista kesäkukista.

























Ideoita ja innoitusta osiossa alkaa sarjaa lavatarhan vuosi-sarja. ja pieni suuri rivitalopiha. Molemmat ovat kuin juuri minulle suunnattu.
Oma Piha lehden artikkelisarja Lavatarhan vuosi.

























Puutarhamatkalla käydään jossakin päin tutustumassa kauempana oleviin puutarhoihin, esimerkiksi tässä ensimmäisessä numerossa Espanjan Sevillassa.  Pihatarinoissa tutustutaan oman maan erilaisiin pihoihin. 

Palstoilla esitellään esimerkiksi suosikkikasvi, Lehdenkärjet-palstalla pieniä ajankohtaisia juttuja, Minttua ja meiramia-palstalle esitellään joku ohje yrttien käytöstä, kirjakatsaus esitellään tietenkin kirjoja. Pihaelämää-palstalla on jotain ajankohtaista tekemistä ja muistuksia niistä sekä Muistilista, johon voi ruksata ajankohtaiset työt, kun ne on tehty.


Eteneminen


Etenemisestä ei edellenkään ole mitään kerrottavaa. Siltä osin ollaan vielä haaveilun ja odottelun asteella.

Linkit muihin Suuntana omavaraisuus - sarjassa mukana olevien blogien kirjoituksiin löytyvät tästä:

  1. Urban Farming https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2019/04/mita-maa-merkitsee-ruuantuotannolle-ja.html
  2. Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2019/04/omavaraisuutta-vuonna-2019-osa-3.html
  3. Tsajut https://tsajut.fi/suuntana-omavaraisuus-osa-3/
  4. Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2019/04/hyotytarhan-suunnittelu-omavaraisuus.html
  5. Korkeala https://www.korkeala.fi/?p=1918
  6. Jovelan talopäiväkirja https://jovelassa.blogspot.com/2019/04/hektinen-huhtikuu.html
  7. Riippumattomammaksi https://riippumattomammaksi.blogspot.com/2019/04/projekti-omavaraisempi-elama-2019.html
  8. Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2019/04/2019-suunnitelmien-eteneminen-14.html
  9. Metsäläisten elämää https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2019/04/omavaraisempaa-elamaa-2019-osa-3.html
  10. Sorakukka https://sorakukka.com/?p=159
  11. Laura eli Javis https://lauraelijavis.wordpress.com/2019/04/01/askeleitani-kohti-omavaraisuutta-osa-3-esikasvatus
  12. Maatiaiskanasen Elämää https://maatiaiskananen.blogspot.com/2019/04/varikasta-omavaraistelua.html
  13. Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2019/04/omavaraistelevaa-elamaa-2019-osa-3.html
  14. Palokankaan pientila https://palokankaanpientila.blogspot.com/2019/04/yhteispostaussarja-suunnitelmien.html?
  15. Alussa oli Vehkosuo https://vehkosuo.blogspot.com/2019/04/saajarki-ja-jaa-sarki.html
  16. Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarhablogi https://puutarhahetki.blogspot.com/2019/04/unelmana-omavaraisempi-elama.html
  17. Pienenpieni farmi https://pienenpienifarmi.com/?p=508
  18. Iso-Orvokkiniitty https://iso-orvokkiniitty.fi/?p=1948
  19. Villa Koira https://kah-villakoira.blogspot.com/2019/04/kevat-keikkuen-tulevi-ja-pari-muutakin.html
  20. Mrs Sinn https://mrssinn.blogspot.com/2019/04/pienin-askelin-with-small-steps.html
  21. Torpan Tyttö https://torpantytto.com/2019/04/01/huhtikuu-kevatta-kohti/
  22. Ku ite tekee http://www.kuitetekee.com/2019/04/01/omavaraisuuteen-liittyva-kirjallisuus/
  23. Luomulaakso https://luomulaakso.fi/polyttajapenkkisuunnitelma-etenee-lumesta-huolimatta/
  24. Saman otavan alla https://www.samanotavanalla.fi/?p=1975
  25. Caramellia https://caramellia.fi/huhtikuun-kirjavinkit/
  26. Airot ulapalla https://airotulapalla.blogspot.com/2019/04/kohti-omavaraisempaa-elamaa-osa-3.html
  27. Villa Kotiranta http://www.villakotiranta.fi/?p=1366