Lauantaina osallistuin kesän ensimmäiselle puutarharetkelle. Olen tähän saakka harrastanut pihaa yksin ja omissa oloissani. Yhden ainoan kerran olen osallistunut puutarhabloggaajien tapaamiseen, mutta muuten puuhailen yksin. Kuluneena talvena tulin liittyneeksi useampaankin puutarhoihin ja pihan rakenteluun keskittyneisiin facebook-ryhmiin. Löysin kuin vahingossa paikallisen puutarhaseuran ryhmän. Ryhmässä mainostettiin seuran retkiä. Tulin ottaneeksi ne puheeksi työkavereitten kanssa. Pihanlaitosta innostunut työkaveri innosti kovasti liittymään seuraan ja lähtemään mukaan retkelle.
Retki Viherlandiaan Jyväskylään
Retkelle lähti iloinen ja innostunut joukko puutarhaharrastajia. Me ensimmäiset kyytiin nousijat kipusimme autoon 5.30 ja lähdimme liikkeelle. Auto täyttyi vähitellen ja varsinainen matka alkoi. Olin tietysti vähän jännittynyt, mutta iloinen puheensorina hälvensi sen pian. Ajelimme Vaajakoskelle, jossa pysähdyimme aamiaiselle. Pian jatkoimme matkaa ja tulimme ensimmäiseen varsinaiseen kohteeseen, joka oli Terttu ja Pekka Montosen yksityispiha. Kyseinen piha on valittu OmaPiha-lehden kauneimmaksi pihaksi vuonna 2011.
Kaunis ja huolellisesti suunniteltu ja toteutettu piha. Kadulta pihaan tullessa huomaa tulleensa upeaan viimeisteltyyn pihaan. Heti upeitten tiilisten portinpielien yläpuolle pihatien yli on kaari, jota koristaa erikoinen piippuköynnös.
Etupihalla on havuja ja suuren tasaisen kiven päälle asetettu kivilyhty.
Kärhöt kasvavat talon seinustalla.
Alas pihalle johtavat massiiviset puuportaat. Ja eteen avautuu upea piha-alue. Paljon upeita yksityikohtia ja rajattuja kukkapenkkejä ja istusalueita. Rajauksissa ja reunuksissa on käytetty erilaisia materiaaleja hyvinkin vaihtelevasti, mutta kaikki sopivat hienosti yhteen.
Muotoon leikatut havut olivat todella upeita. Kiviä ja puuta oli upeasti yhdistetty istutusaluetten koristelussa.
Pihassa on paljon kuunliljoja, joista erikoisin oli valkoinen kuunlilja.
Retki jatkui Jyvästylään, jossa vierailimme Taimitorilla, siellä valitettavasti satoi niin paljon ettei kameran ulkoiluttaminen tullut kysymykseen. Matka jatkui Viherlandiaan, josta löytyi muutama taimi: Niedonkurjenpolvi, Komea maksaruoho ja ajuruoho.
Viimeksi vierailtiin Tommolan tilalla Leivonmäessä. Taimisto on keskittynyt perennoihin, joita siellä on valtavat valikoimat.