torstai 26. toukokuuta 2022

Kevät etenee vauhdilla

 Tänä vuonna kevät tuntuu etenevän todella kovalla vauhdilla. Puiden lehdetkin puhkesivat muutamassa päivässä. Tuntuu kuin olisi tavaton kiire saada aikaan kesä. Voihan se tietysti johtua siitäkin, että itse on vanhentunut ja hidastunut. No mitäpä siitä.

Kivikossa kukkii kevätkaihonkukka kirkkaansinisin kukin. Se on tuon köynnösruusun alla ihan omiaan.



Kuva vain ei tunnu antavan oikeutta todellisuudelle. 

Kasvu tuntuu olevan sellaisessa vauhdissa, että mukana on vaikea pysyä. Pihan keskialue muuttuu melkein päivittäin. Otin siitä kuvia 20 päivä, 24 päivä ja nyt 26 päivä. Kuvat ovat peräkkäin.



Istutin viime keväänä kolme mansikantainta kasvilavan reunaan. Kaksi niistä lähti kasvuun ja ilokseni ne selvisivät myös talvesta. 

Rakastan tätä kevään ja alkukesän heleää, vaaleaa vihreyttä.  Koivut ovat aivan käsittämättömän kauniita juuri nyt ❣️






keskiviikko 11. toukokuuta 2022

Pitkä talvi ja myöhäinen kevät vai oliko?

Valkovuokkoja ja sinililjoja

Pitkän ja runsas lumisen talven jälkeen tuli vihdoin kevät. Tuntui, että kevät oli valtavan myöhässä. Mutta muisti valehtelee selvästi. Kun selailee eri vuosien kuvia niin huomaa,  ettei sen nyt hirmuisen paljon ole myöhässä. Ei ainakaan tällaisella aurinkoisella pihalla. 

Elin talvihorrosta pitkään ja havahduin siihen, että piha paljastuu lumen alta vasta myöhään. Eli kuvasin ensimmäisen kerran 25.4. ja silloin ensimmäiset kevättähdet olivat nupulla.


Pienet sipulikukat kukkivat, vaikka vieressä olisi vielä lunta. Routaa ei ilmeisesti ole kovin paljon, koska kasvit puskivat alkuja jo täydellä vauhdilla heti, kun maa paljastui lumen alta. 



Ylempi kuva on kuvattu 25.4. ja alempi 5.5.  Kiurunkannukset kukkivat 9.5. otetussa kuvassa.


On se kevät kuitenkin myöhässä ja sen huomaa hyvin selvästi karviaispensaasta otetuista kuvista. Tämän vuoden kuva on otettu 9.5. ja alempana oleva vuoden 2021 kuva 11.5.




Valitettavasti joka paikka oli surkean näköinen, kun yhtään en ollut jaksanut siivota syksyllä. Toisaalta en mielelläni katkaise syksyllä, vaan annan jäädä talven yli. 

Täytyy siivoilla pikkuhiljaa ja odotella kevään edistymistä. Juuri nyt satelee vettä pikkuhiljaa. Toivottavasti pian lämpenee niin kasvu pääsee vauhtiin.

Ps  Minut löytää myös Instagramista nimellä maalaiskaupunginpiha