keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Minä ja puutarha- kymmenen faktaa

Nappasin Saman Otavan alla-blogista lähteneen 10 faktaa minusta ja puutarhasta haasteen. Tämä ei ole kiertävä haaste, mutta jokainen joka haluaa voi sen napata ja vastata kysymyksiin. Tässä kyseiset 10 faktakysymystä. Mukavia hetkiä kysymysten parissa.
Luonnonkukkia Maalaiskaupungin pihassa.


























1.Ensimmäiset puutarhamuistoni:
2. Vahvuuteni puutarhurina
3. Haasteeni puutarhurina:
4. Unelmieni puutarha:
5. Puutarhakirja pöydälläni:
6. Kukat, jotka löytyvät aina puutarhastani:
7. Vihannes/ kasvis, joka löytyy aina puutarhastani:
8.Paras puutarhavinkkini:
9. Lempipuutarhatyökaluni:
10. Mottoni:

1.Ensimmäiset puutarhamuistoni:

Ensimmäinen puutarhamuisto on lapsuudestani, kun äiti kasvatti perunaa vaihtelevalla menestyksellä pohjoisen perukoilla. Halla tahtoi viedä, jos vähänkään isommassa määrin yritti. Varsinaiset puutarhamuistot ovat omia yritelmiä aikuisiässä. Muutin maalle ja sain emännän ammatin kaupanpäälliseksi, kun tulin naineeksi maajussin. Sitä myötä myös puutarhurointi alkoi. Talossa oli kohtuullisen kokoinen marjapensasmaa ja anopin innostamana rupesin kokeilemaan kasvimaan hoitoa. Rakastin sitä, kun sai kävellä omalle kasvimaalle ja ottaa tarvitsemansa ja mennä laittamaan niistä ruokaa.

2. Vahvuuteni puutarhurina:

Huoleton innostuja, innostun tekemään, mutta välillä tulen huolettomaksi enkä niin jaksa pingottaa.
Pikkusydän.

3. Haasteeni puutarhurina:

Huoleton innostuja, innostun tekemään, mutta välillä tulen huolettomaksi enkä niin jaksa pingottaa. Lisäksi kuntoni ei ole paras mahdollinen.

4. Unelmieni puutarha:

Cottage garden tyyppinen puutarha, satoa tuottava hedelmä- ja hyötypuutarha ja kaunis monipuolinen, osin luonnollinen koristepuutarha oleskelualueineen, erilaisin teemoin.

5. Puutarhakirja pöydälläni:

Tällä kertaa pöydälläni on vanha kirjani Ukonhattu ja Ahkeraliisa, Pentti Alanko ja Pirkko Kahila ja Onnellisen puutarhurin kesäkukat
Mieluisia puutarhakirjoja.




















6. Kukat, jotka löytyvät aina puutarhastani:

Kurjenpolvi, keväällä kukkivia sipulikukat ja malvat


Tärkeät kukat Maalaiskaupungin pihassa.




















7. Vihannes/ kasvis, joka löytyy aina puutarhastani:

En ole kasvattanut mitään vihannesta tai kasvista vakituisesti pihallani todella moneen vuoteen. Mutta haluan kasvattaa perunaa. Se vain on sellainen jota ei isommassa mttakaavassa ole mahdollista kasvattaa. Nyt kun pääsin itseni kanssa sovintoon, että hyötytarhailu ei ole kielletty asia pihassa, kasvatan sen verran, että saan ainakin yhden kerran oikeat uudet perunat.

8.Paras puutarhavinkkini: 

Hoida puutarhaasi ilolla ja rakkaudella ja nauti siitä kaikilla aisteillasi.

9. Lempipuutarhatyökaluni:

Lapio 

10. Mottoni:

Kanna mukanasi unelmaa ja jätä tilaa keijuille tanssia.


Kanna mukanasi unelmaa ja jätä tilaa keijuille tanssia.





sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Pihasuunnitelmia pohjakarttaan vuodelle 2019

Lunta tai räntää satelee ulkona ja sisällä on mukava suunnitella tulevan kesän muutoksia pihalle. Uuden ajatuksen myötä pihalle on tehtävä muutoksia. Haluan nyt vihdoin hyötykasveja tänne Maalaiskaupungin pihalle.
Maalaiskaupungin pihaa.
























Suunnitelmaa päivitän nyt pohjakarttaan. Puutarhakeinun entiselle paikalle laitan vihdoin kasvulaatikon, johon saan istutettua vähän tavallisia juureksia, salaattia, hernettä ja mahdollisesti lehtikaalia ja tuholaisia torjumaan ja silmänruuaksi kehä- tai samettikukkaa. Yrttejä tulee kukkapenkkeihin, paikkoja en määrittele pohjakarttaan vaan sijoittelen minne ne parhaiten tuntuvat sopivan.

Hunajamarjaa

Pensasaidanteeseen istutan Marjasinikuusamaa, tulee toista marjapensasta Saskatoonin lisäksi. Toivon saavani myös oikean omenapuun keskipenkiin.  Ruukkuihin tulee tomaattia ja basilikaa, amppeliin laitan mansikkaa. Mieluilen myös kokeiluna laittaa perunaa ruukkuun, koska muuten sitä on mahdoton kasvattaa.
























Siinäpä se on tämän pikkupihan kesän 2019 suunnitelma pohjakarttaan sijoitettuna. Odotan innoissani ja jännittyneenä  miten muutos onnistuu.

maanantai 4. maaliskuuta 2019

Eteneminen ja esittely

Suuntana omavaraisuus yhteispostuksen toinen osa on nyt vuorossa. Tarkoitus on kertoilla hieman suunnitelman etenemisestä ja esitellä blogia ja kirjoittajaa.

Blogi on perustettu laajentamaan ja laventamaan Facebook-sivua. Alunperin tein Maalaiskaupungin pihalle Facebook-sivun dokumentoidakseni pienen rivitalonpihani muutosta tylsästä rikkauohottuneesta nurmikkoläntistä mieleisekseni. Ajan myötä huomasin haluavani laittaa ylös hieman enemmän kuin Facessa tuntui olevan helposti toteutettavissa.
Maalaiskaupungin pihan esittely.
Maalaiskaupungin pihaa





























Piha on siis pieni, suuri rivitalopiha, jonka muuttumista tekijänsä näköiseksi blogissa seurataan ja sijaitsee 5/6 vyöhykkeellä. Piha elää ja muuntuu haltijansa mielenkiinnon, kiinnostuksen ja jaksamisen rajoissa. Lisäksi kerron myös toisen pihan muutoksesta puuharrastajan pihasta lapsiperheen puutarhaksi.
Kesäkeittiö ja lasiterassi
Kesäkeittiö ja terassi




















Sivujuonteena kirjoittelen joskus harrastuksista ja muista kiinnostuksen kohteista vaihtelevasti. Pihan pyrin kuitenkin pitämään pääosassa.

Kirjoittaja itse on eläkeajan kynnyksellä oleva entinen maatilan emäntä, nykyinen virkahenkilö, joka muuttuneen elämäntilanteen johdosta ajautui taajamaan rivitaloasujaksi. Piha on henkireikä ja voiman tuoja vaihtelevissa elämän käänteissä. 

Nyt odotan innolla kevättä, että pääsen jälleen kokeilemaan tuleeko minun hyötytarhailusta mitään. Suunnitelman eteneminen tapahtuu tällä hetkellä pelkästään paperilla. Tehtynä on alustava kylvösuunnitelma kasvulaatikkoon. Ja no, muutama valmiiksi hankittu siemenpussi on myös.

  • herne, todennäköisesti sokeriherne
  • punajuuri tai lehtikaali
  • persilja
  • salaatti
  • porkkana
  • samettikukka
Hyötytarhurin siemeniä kevään kylvöjä varten.
Siemeniä



Lisää siemeniä kevään kylvöihin.
Lisää siemeniä


























Juuri niin, hyvin, hyvin vaatimaton suunnitelma hyötykasvien suuntaan. Tähän saakka ei ole ollut tässä pihassa kasvamassa mitään varsinaisesti. Pari ruukkua terassilla, siinä kaikki. 


Omavaraisuus yhteispostauksen 2-osan kirjoittajia ovat lisäksi:

6. Ku ite tekee http://www.kuitetekee.com/2019/03/04/osittainen-omavaraistalous/
7. Metsäläisten elämää https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2019/03/omavaraisempaa-elamaa-2019-osa-2.html
8. Riippumattomammaksi https://riippumattomammaksi.blogspot.com/2019/03/projekti-omavaraisempi-elama-2019.html
9.Korkeala https://www.korkeala.fi/suuntana-omavaraisuus-mutta-millainen-porukka-taalla-suunnistaa
10. Saman otavan alla https://www.samanotavanalla.fi/?p=1799
11 Airot ulapalla https://airotulapalla.blogspot.com/2019/03/suuntana-omavaraisuus-kuka-mita-ja-miksi.html
12. Villa Koira https://kah-villakoira.blogspot.com/2019/03/omavaraisesti-oma-itseni.html
13. Torpan Tyttö http://torpantytto.com/2019/03/02/inventaario-pakastimessa
14. Caramellia https://caramellia.fi/pysaytyskuvassakaikkihyvin/
15. Villa Kotiranta http://www.villakotiranta.fi/?p=1114
16. Alussa oli Vehkosuo https://vehkosuo.blogspot.com/2019/03/mita-kuuluu-kevaan-odotukseen.html
17. Luomulaakso https://luomulaakso.fi/luomulaaksossa-elellaan-astetta-ekologisemmin-muttei-unohdeta-nykymukavuuksia/
18. Kohti laadukkaampa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2019/03/askeleita-kohti-omavaraisuutta-2.html
19. Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2019/03/omavaraistelevaa-elamaa-2019-osa-2-keta.html
20.  Iso-Orvokkiniitty https://iso-orvokkiniitty.fi/blog/punainen-mokki-ja-perunamaa/(avaa uuden välilehden)
21. Jovelan talopäiväkirja https://jovelassa.blogspot.com/2019/03/vaaran-vankyran-talon-vaki.html
22. Mrs Sinn https://mrssinn.blogspot.com/2019/03/arvot-ja-aika-values-and-time.html
23. Pienen pieni Farmi https://pienenpienifarmi.com/?p=390
24. Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2019/03/omavaraisuutta-vuonna-2019-osa-2.html