Pihaprojektina on keinun paikan vaihtaminen ja yllättävän
istutusalueen tekeminen keskelle pihaa. Uusien kasvien ja puutarhasomisteiden
hankkiminen oli ohjelmassa.
Keinun paikka vaihtuu
Taas oli aloitettava alusta. Nostin pois
siirrettävät kasvit ja ”istutin” osan ruukkuihin ja siirsin varjoon. Osan
laitoin vain vesiastioihin odottamaan hetkeksi.
|
Nuo tulppaanit vain ovat niin ihania, että on pakko kuvata |
Voi sitä urakkaa. Valepenkissä kasvoi vaikka mitä
ja maa oli savista ja ikävää. Kaivoin jonkinmoisen kaivannon, ”reunustin” sen
lankuilla, tasasin hakkeella ja laitoin katekankaan, jonka päälle laitoin
puiset ritilämatot.
|
Sain kaivon äitienpäivälahjaksi tyttäreltä |
Taimia oli pakko päästä istuttamaan välillä,
istutin Palavaa rakkautta ja ruusujuurentaimet. Välillä piti levätä ja
tiirailla mitä pihalla tapahtuu. Jotain kukkia sain kuvatuksi.
|
Kesäkuun 12 päivän kuvasatoa |
Yllytyshullu
|
Juhannukseksi saatiin keinu paikoilleen |
Istuskelin tyttäreni kanssa keinussa ja katselimme
pihaa. Sanoin, että olen kyllä koko ajan haaveillut puutarhakaaresta, mutta se
ei tunnu istuvan oikein mihinkään. Jostakin kasvista oli vielä puhetta ja
sanoin, että eipä ole enää paikkaa. Tyttö siihen, että onhan tuossa tuota
lääniä vielä, vaikka kuinka paljon. Minä
rupesin nauramaan ja mies siihen, että tuota nurmikkoa on kyllä vieläkin aivan
liian paljon.
Minäpä katsoin toisesta toiseen ja tuumasin, sepä
vain passaa, tehdään tuohon keskelle pihaa istutusalue. Ja siitä se taas lähti.
Niinhän sitä sanotaan, että hyvin suunniteltu on
puoliksi tehty, Istuin keittiön pöydän ääreen tekemään piirroksia istutusalueen
pohjaksi. Meillä kasvialueet ovat pääosin kaarevia ja niin olisi myös tämä
uusi. Tarvittiin myös mittauksia ulkona. Suunnitelma tuli hahmolleen ja
maastoon siirtäminen alkoi.
Reunaan laitettiin nauha erottamaan istutusalue
nurmikosta. Alun perin alueesta piti tulla yhtenäinen, mutta työn edetessä mies
ilmoitti haluavansa väliin polun. Niinpä siihen tehtiin polku. Aluetta
kaivellessa löytyi suurehko kivenmurikka, jonka halusin pois. Tarvittiin
miesvoimaa sen siirtämiseen. Halusin kuitenkin säilyttää sen pihalla. Se
siirrettiin aidanteen viereen.
Nyt sain sen haluamani puutarhakaarenkin. Ja kaaren
läpi kävellessä katseenvangitsijaksi pensas. Tulihan siitä kokonaisuudesta iso,
mutta ainakin nurmikkoalue väheni.
|
Vihdoinkin köynnöskaari ja yllätys kivi... |
Kaaren juureen istutin kärhöjä, myös
Mantsuriankärhön. Leveämpään osaan tuli Helminukkajäkkärää, Hopeamarunaa,
Palavaa rakkautta ja korkeaa Jaloangervoa. Kapeampaan puolestaan laittelin
keskelle Perhosangervoa ja reunoille Hopeatäpläpeippiä ja Nepalinhanhikkia.
Katseenvangitsijaksi valikoitui Valkokirjokanukka. Syysistutuksena laittelin
erilaisia tulppaanin sipuleita ja liljoja.
|
Maalaiskaupunginpiha valmistautuu talveen. |