Suuren elämänmuutoksen mukanaan tuoma uupumus on aiheuttanut sen, etten ole jaksanut kirjoittaa mitään blogiini. Koko talvi ja kevät on vain kulunut päivästä toiseen selviytymiseen. Muutamia kuvia olen kevään mittaan saanut otettua.
Uudistetun pihan kulmaan siirretyn marjaomenapuun alla kukkivat valkovuokot ja muutamat scillat, jotka sain sinne siirrettyä.
Kivikossa köynnösruusun juurella kukkii kevätkaihonkukka. Jonkin verran tulppaanejakin nousi keväällä. Toivottavasti jaksan istuttaa uusia sipuleita syksyllä, mutta se nähdään sitten.
Kurjenpolvet, iirikset ja akileijat aloittelevat myös kukintaansa. Pihalla on nyt rehevää ja uudet kukat availevat nuppujaan.
Onnea on oma pieni piha, josta pääsee nauttimaan.