sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Pihan kehittyminen 1 osa

Piha-alueen muuttuminen nykyiseen muotoon vuosien myötä ja sen muisteleminen on minulle tällä hetkellä tärkeämpää kuin yksittäisen vuoden muisteleminen. Aloitin tämän blogini kirjoittamisen elokuun alussa ja halusin saada historian mahdollisimman nopeasti tehtyä, jotta pääsen nykyaikaan. Ja tietysti se tuli tehtyä vähän hätäisesti. Eikä minulla ollut paljon sopivia kuviakaan, kai.
Liljoja kasvaa ja kukkii kukkapenkissä.
Liljan kukat


Nyt ajattelin tehdä tämän muutoskatsauksen aivan toisella periaatteella. Teen sen pohjakartoilla. Ne eivät missään nimessä ole tarkkoja, eivätkä mittakaavassa, mutta niistä mielestäni muutos selviää parhaiten.
Ensin laitan Merkkien selityket 

Pihakartan merkkien selitykset kuvin ja sanoin.

Ensimmäisessä pihakartassa on se tilanne, kun muutimme tänne. Kartta on alunperin piirretty ruutuvihkoon. Sen verran viitettä piha-alueen koosta on, että yksi ruutu on puolimetriä.

Aloitustilanteen pihakartta.
Pihakartta alkutilanne


























Toin mukanani joitain kasveja edellisestä paikasta. Kerroin aloituksesta ja mukana tulleista kasveista jo Pihaprojekti alkaa kirjoituksessa. Muuttokesänä siis täytyi mukana tulleet pensaat istuttaa. Pikkutaimina olleet Ruusujuuret istutin valeistutuspenkkiin. Joten seuraavana ensimmäisen syksyn tilanne.
Pihakartta ensimmäisen syksyn tilanteestä.
Pihakartta


























Seuraavan keväänä saatiin ensimmäinen kukkapenkki tehtyä ja pensasmaan tekeminen aloitettiin. Siitä kerroin jutussa Uusi kevät... Jasmikepensaiden alle laitoin valkoista lemmikkiä. Alla siis vuoden 2012 syksyn tilanne.
Ensimmäisen kokonaisen kesän jälkeen oleva kartta.
Pihakartta


























Vuoden 2013 kesällä kurtturuusut raivattiin pois, mutta uuttakin istutettiin. Niistä kerron tämän linkin alla. Ja sama näkyy kartassa alla.

Pihakartta toisen kesän jäkeen.
Pihakartta

Pihan kehityksen jatkumista seurataan seuraavassa osassa.




16 kommenttia:

  1. Muutoksia tuppaa tapahtumaan vuosien saatossa. Olen joskus itsekin tehnyt muutospostauksia ja eipä pihaa uskoisi samaksi.

    VastaaPoista
  2. Muutospostaukset ovat tosi mielenkiintoisia. Pohjakartoin toteuteutettu pihan kehityksen seuranta onkin kiva ja toimiva tapa.

    VastaaPoista
  3. Pihan muutoksia näyttää näin ensivaiheessa tapahtuneen paljon.
    Mukava tapa seurata muutoksia.

    VastaaPoista
  4. Pihan muutoksia on tosi mielenkiintoista seurata ja näistä kaavakuvista muutokset hahmottaa hyvin. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Hieno seuranta tapa. Mukavaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
  6. Kartoista näkee hyvin muutokset, joita väistämättä tapahtuu joka vuosi. Jännittävää odotella seuraavia postauksia :) Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Oletkin nähnyt vaivaa muutoksen havainnollistamiseksi! Hyvää uutta Puutarhakatu ja uusia suunnitelmia sinulle!

    VastaaPoista
  8. Täsvaihees pysyy viälä hyvin kartalla :)

    VastaaPoista