lauantai 18. elokuuta 2018

Uutta multaa ja havunneulasten poistoa


Kevät ja kesä ovat olleet pihamännyn sulkasadon aikaa. Mänty on pudottanut tänä kesänä aivan uskomattoman paljon neulasia ja käpyjä. Maalaiskaupungin pihalla on suoritettu myös multatehtailua.

Kevättähti Maalaiskaupungin piha
Kevättähti
























Bokashointi

Löysin talvella ihan vahingossa Facebook-ryhmän, jossa kerrottiin Bokashista ja hurahdin täysin. Liityin ensin ryhmään ja luin päivityksiä ja kommentointia. Innostuin asiasta ja hankin ämpärit ja rouheen. Aloitin homman innoissani. Alku oli hidasta, meitä on vain kaksi ja molemmat syömme arkisin lounaan muualla. Lisäksi luin, että bokashointi toimii parhaiten kasvijätteellä, joten käytin vain sitä.

Bokashiämpäri Maalaiskaupungin piha
Bokashiämpäri
































Täyttyihän se ensimmäinen ämpäri tai bämpäri niin kuin asianharrastajat sanovat. Seuraava vaihe oli fermentoiminen. bokashiämpäri suljetaan ja jätetään fermentoitumaan (hapattumaan) kahdeksi viikoksi. Sinä aikana ja jo täyttövaiheessa ämpärissä olevasta hanasta olisi pitänyt laskea nestettä pois. Minun ensimmäisestä ämpäristä sitä ei tullut yhtään, mutta se ei tuntunut olevan ongelma.

Kahden viikon kuluttua oli vuorossa multatehtaan rakentaminen. Piti olla vanhaa multaa. Apua, mistä minä nyt sellaista keskellä talvea. No olihan minulla edellisen kesän jäljiltä terassilla kaksi ruukkua, joissa oli multaa. Ja niin vain multatehtaat syntyivät sankkoihin.

Seuraavan multatehtaan sain tehtyä jo ulos ja tulos, valmis bokashimulta lähti tyttären mukaan samoin kuin seuraavakin. Tänään tein taas tehtaan yli kuukauden fermentoineesta ämpärillisestä.

Bokashi multatehdas
Multatehdas




























Terassin seinustan laatoitus ja nurmikko olivat varsin ikävännäköisiä. Tuo mänty pahalainen oli taas tiputtanut neulasia ja käpyjä melkein matoksi. Eipä auttanut kuin ottaa harja ja harava kauniiseen käteen ja ryhtyä töihin. Pari sangollista neulasia ja käpyjä siirtyi pois.

Mukavaa viikonloppua!


3 kommenttia:

  1. Enpä ole ennen moista kuullut. Eroaako olennaisesti kompostoinnista?

    VastaaPoista
  2. Kyllä eroaa, jäte hapatetaan mm. maitohappobakteerien avulla. Hapantunut jäte sekoitetaan vanhaan multaan. Jäte ei siis pala niinkuin tavanomaisessa kompostoinnissa, mutta ei myöskään mätäne.

    VastaaPoista