maanantai 13. elokuuta 2018

Helle hellii Maalaiskaupungin pihaa vai helliikö?


Helteinen kesä väsytti niin pihanrakentajan kuin kasvitkin. Reunusten teko kuitenkin edistyi ja piha sai muutamia uusia kasveja.

Kevätkaihonkukka






















Talvi oli aivan uskomattoman runsasluminen. Kevättä odotin todella pitkään ja hartaasti. Ja tulihan se sieltä pikkuhiljaa hiipien. Ja pam… pikkusipulikukat olivat täydessä kukassa, kevättähdet ja idän- ja persiansinililjat, kohta myös valkovuokot ja kevätkaihonkukat. Äitienpäivänä avautuivat ensimmäiset tulppaanit. Tänä vuonna kaivo sai orvokkeja sisäänsä samoin pieni istutuslaatikko.


Kevään ensimmäiset tulppaanit





























Heti kohta äitienpäivän jälkeen avautuivat muutkin jäljellä olevat tulppaanit ja narsissit. Helle pamahti päälle ja kukinta oli hetkessä ohi. Kaksi pensasta oli pihasta kuivunut niin pahasti, että ne oli uusittava. Jasmikkeen paikalle istutettiin Saskatoon ja aidanteeseen purppuraheisiangervo.

 
Hopeatäpläpeippi ja tulppaanit













Hiekkareunus


Istutusalueitten reunat saivat hiekkareunuksen. Kaivoin pienen ojan, jonka nurmikonpuoleiseen reunaan tuli reunanauha ja sen ympärille ja pohjaan katekangas, oja täyteen hiekkaa. Nyt vain jännityksellä seurataan toimiiko.

Heinäkuun alussa istutusalueet olivat reheviä ja kukkivat hienosti. Poikkeuksen teki männynjuuren kivikkoistutus, joka oli aivan surkea. No ei se mitään, kun ei niin ei. Toinen paikka rakentui kokeeksi ison kiven kupeelle. Kasvit vain puuttuvat.


Pihan kukkia

















Juuri nyt sekä kasvit, että pihanrakentaja ovat ylen määrin helteen uuvuttamia. Maalaiskaupungin piha elelee hiljaiseloa ja odottelee vettä. Vihdoin kesä-heinäkuun vaihteessa valkoiset puuliljat availevat nuppujaan. Ja tuoksu on huumaava.



Valkoinen Puulilja
Valkoinen Puulilja


3 kommenttia:

  1. Onpa komeat reunukset! Vau. Helle ei oikein suosinut puutarhailua tänä kesänä. Energia meni kasvien hengissä pitämiseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän siinä kävi. Ja minä väsähdin kokonaan. Niin nuo reunukset sain tehtyä alkukesästä, mutta sitten voimat loppuivat. Toivottavasti jaksan istuttaa sipuleita, kun sen aika tulee.

      Poista