perjantai 2. marraskuuta 2018

Väsymys iskee

Yllättäen väsymys iski kesken talventulo valmistelujen. Liekö syynä pimeys, joka yllättää sekä iltaisin, että aamuisin. Vai kylmyyden ja kosteuden mukanaan tuomat kolotukset. Vai pihan syysränsistyminenkö on syynä vaivaan tähän. Mistä löytyy lääkkeet omat?

Auttaako kauniiden syysväreissä leiskuvista puista otettujen kuvien katseleminen? Entä rakkaimmat kukat pihalla ja kuvat mahtaako niistä olla apua.


Entä Pauliinan Kukka ja Kaali – blogista , esittelemä lääke. Mitä on pihalla muuttunut ja saatu aikaan.  Muuton jälkeen, pihan autius ja muutamat pikkutaimet pihan peränurkassa on alkutilanne.

Rehevöitynyt pensasalue pihan perällä ja pihan keskelle rakentunut istutusalue muuttavat tilannetta.

Vuoden ikäinen lännenheisiangervoaidanne ja sen jälkeen tehty aidanteen vierus penkki.


Vaatimaton alkupenkki ja tänä syksynä melkein valmiiksi tullut istutusalue alkupenkistä muutettuna.


Eipä se ollutkaan syksyn tuomaa pihatyöväsymystä ainakaan pelkästään. Kysymyksessä taisi olla kokonaisvaltaisempi elämäntilanneväsymys. Siihen selvästi auttavat myönnetyt vapaapäivät ja irtiotto tavanomaisesta arjesta. 

Matka rakkaan sisaren luo ja täysin vapaa oleskelu rakkaan jälkikasvun kanssa.

12 kommenttia:

  1. Helposti jossain vaiheessa vuotta tulee totaalinen väsähdys, eikä siihen aina auta edes kauniiden kukkien katseleminen. Monelle tulee syyspimeyden aikaan kaamosmasennus. Itse olen harkinnut kirkasvalolampun hankkimista. Siitä on kuulemma hyötyä. Voisi vaikka aamulehden lukea sen valossa.
    Toivottavasti väsymyksesi hellittää ja löydät taas valoa elämääsi.
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin. Omaishoitajan vapaapäivät selvästi auttavat.

      Poista
  2. Hienoa, että löysit keinoja! Maiseman vaihdos tekee varmasti hyvää.

    VastaaPoista
  3. Tämä vuodenaika koettelee monen jaksamista! Kaikenlaiset irtiotot piristävät mieltä. Yleensä sitten, kun maa tulee valkoiseksi valostuu mielikin.

    VastaaPoista
  4. Pimeä vuodenaika on haasteellinen ja kiva, että löysit toimivia keinoja sen taltuttamiseen.

    VastaaPoista
  5. Syyshämärät väsyttää, Toivon si nulle piristystä pimeneviin iltoihin: Luonto ja päivänvalon aikaan ulkona liikkuminen monesti auttaa kaamosväsymykseen. Hyvää alkanuttaviikkoa sinulle t. puutarhurintytär

    VastaaPoista
  6. Kivalle siellä näyttää!
    Blogissani on sinulle haaste https://puutarhaterapiaa.blogspot.com/2018/11/viisi-parasta-puutarhamuistoa-menneelta.html

    VastaaPoista