sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Joulunpunaista ja hopeankimallusta


Miellyttävä kohtaaminen toteutui Kuopiontorilla, kun Puutarhanhetki-blogin Tiiun kokoama joukko tapasi. Uskomatonta miten paljon puhetta riittää, vaikka kyseessä ovat eri-ikäiset ja erilaisissa elämäntilanteissa olevat ihmiset, kun yhteinen kiinnostuksen kohde on puutarha.

Tapaamisen teemaksi Tiiu oli valinnut ajankohtaan hyvin sopivan, nimittäin joulukukka-asetelmat. Asetelmien tekemiseen tutustuimme Kukkakauppa Cosmoksessa. Astiavalikoimassa tuntuu olevan rajattomasti mahdollisuuksia, perinteisistä koreista keramiikkavateihin. Tärkeintä on, että astia saadaan vedenpitäksi. 




Kasveista perinteisten joulukukkien täydentäjinä voi käyttää viherkasveja ja mm hopealankaa. Tärkeintä on, ettei valita sekaan paljon kastelua vaativia kasveja, sillä silloin asetelma ei kestä kauniina. Kaunis kokonaisuus näyttää syntyvän, kun yhdistetään korkeaa kiinteämuotoista ja rikkonaista matalaa kasvia. Lisäksi opastajamme korosti runsautta. Erittäin kauniin parin muodostivat punainen amaryllis ja astetta tai paria vaaleampi joulutähti, täydentäjänä hopalanka ja viherkasvi.

Asetelmiin käytettävää sammalta ei liene kutsuta koristeeksi, vaikka se niinhin oleellisesti kuuluukin. Erilaiset luonnonmateriaalit ovat kauniita asetelmissa ja niitä näyttää voivan käyttää yllättavänkin monipuolisesti. Kauniita ovat kävyt ja erilaiset oksat. Käyttömahdollisuuksia esitellessään opastajamme muistutti, että luonnonmateriaaleja saa kerätä vain maanomistajan luvalla.  Pikkutontut kuuluvat joulun asetelmiin mukavana lisänä, eikö vain.


Hopeankimallus oli toinen teema. Asetelman perustana on hopalanka ja hopeaspreillä käsitellyt mehitähdet sekä vaalea ilmakasvi. Koristeina käytettiin kimalteisia hopeapalloja pareittain ja hopeaporo sekä enkelinhiusta. Rouheisena vastakohtana jäkäläiset oksat, jotka muodostivat parin ilmakasvin kanssa. Tästä asetelmasta en henkilökohtaisesti pitänyt ensinkään



Kukkakaupassa oli paljon kaunista ja vähän erikoisempaakin katseltavaa, kuten tämä kummituspuu.

Kiitokset kukkakauppa Cosmokselle asiantuntevasta esittelystä ja hyvistä vinkeistä.
Sekä kiitokset mukavasta ja antoisasta tapaamisesta Tiiulle Puutarhahetki-blogista, Minnalle Hiidenkiven puutarhassa-blogista, Anniinalle Keijunkukkaset-blogista ja Päiville Kottikärryn kääntöpiiri-blogista. Toivottavasti tapaamme uudelleen.

13 kommenttia:

  1. Olipas hauskaa, että tuo tapaaminen järjestyi. Luin kutsun siihen Tiiun blogista. Harmi, kun Kuopio on niin kaukana. Kauniin värinen tuo joulutähti asetelmassasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo väri joulutähdissä on minusta hyvin kiehtova ja kaunis.

      Poista
  2. Oikein mukava postaus. Toivoinkin, että joku meistä keskittyisi syvemmin asetelman tekoon liittyviin vinkkeihin ja ohjeisiin, mitä kukkakauppias meille kertoi. Toivottavasti saadaan järjestettyä uusi tapaaminen joskus :) Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  3. Sait hyvin koottua tekstiin opastuksen! Mukava oli tutustua sinuun, hyvaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kuin myös, oli tosi mukava tutustua ja toivottavasti aurinkoista sunnuntaita sinnekin, täällä on.

      Poista
  4. Olipa teillä mukava tapaaminen mielenkiintoisissa merkeissä.
    Aurinkoista sunnuntai-iltapäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti mielenkiintoinen ja mukava tapaaminen. Mukavaa sunnuntaita.

      Poista
  5. Tosi kiva, että pääsit paikalle! Oli ihana tavata! Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Teillä oli varmasti mieleenpainuva matka ja tapaaminen . Harmi kun Kuopio on niin kaukana.

    VastaaPoista