keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Viisi parasta puutarhamuistoa menneeltä kaudelta

Sain haasteen Pirjolta Tuplasti terapiaa - blogilta

Haasteen on laatinut Maatiaiskanasen elämää blogin Hillevi

Minun pienet kesämuistoni ja pikkuruiset iloni ovat varsin vaatimattomia, mutta ovat silti minulle äärettömän tärkeitä. Rakastan pientä pihaani ja nautin puuhailusta siellä.

Ensimmäisenä muistona tulee mieleeni uskomattoman ihana puulilja Pretty Woman ja sen valtavat, huumaavasti tuoksuvat kukat. Odotin sen nuppujen avautumista todella hartaasti.




Toisena muistona keväällä istutetut orvokit, jotka kukkivat kauniisti koko kesän. En ole istuttanut orvokkeja tosi pitkään aikaan ennen tätä kevättä.



Kolmentena muistona haluan kertoa bokashista. Minua ärsytti aivan tavattomasti se, että tässä paikassa asuessa keittiöjätteet menivät "hukkaan". Useamman vuoden tässä taloyhtiössä keittiöjätteet laitettiin sekajätteisiin. Nyt ne laitetaan erilliseen biojätekeräilyyn. Löysin sen viime talvena bokashin ja nyt voin hyödyntää omat keittiöjätteet mullaksi omaan pihaan.


Neljäntenä muistona on harvinaisen kuuma ja kuiva kesä, mutta helteisestä kesästä huolimatta keskipihan istutusalue näytti mukavan rehevältä ja kukki kauniisti.


Viidentenä kurjenpolvipenkin laajennus valmistui viimein alkusyksystä. Siitä olin aivan tavattoman iloinen, koska sen aiempi versio oli minusta varsin ikävän näköinen ja vaivasi minua pitkin kesää.



Haastan seuraavat blogit kertomaan viidestä parhaasta puutarhamuistostaan.

Kasveja siellä ja täällä

Pale red rose

Valkoista salviaa

Säännöt: 

-Tee postaus siitä, mitkä viisi puutarhamuistoa olivat parhaat tältä kaudelta

- kerro postauksessasi, että haaste sai alkunsa Maatiaiskanasen Elämää-blogista.

- kerro, keneltä itse sait haasteen ja lisäksi haasta vähintään kolme blogiystävääsi mukaan

-käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Maatiaiskanasen Elämää-blogin 5 parasta puutarhamuistoa menneeltä kaudelta-haaste postauksen kommenttikenttään, niin se lisätään haasteeseen osallistuneiden listaan. 
Kyseinen postaus löytyy osoitteesta: http://maatiaiskananen.blogspot.com/2017/10/viisi-parasta-puutarhamuistoa-menneelta.html

11 kommenttia:

  1. Tuo on aivan totta, että ei tarvitse välttämättä valtavia kokonaisuuksia ihaniin muistoihin. Aivan ihania asioita nostit kesän TOP-5 listalle <3 Todella upea tuo lilja ja oih, orvokkeja on taas jo ikävä! Bokashia olen itsekin meinannut, että pitäisi kokeilla. Paljon olen kuullut sitä kehuttavan! Kiitos, että osallistuit haasteeseen <3

    VastaaPoista
  2. Hyvä postaus!
    Onpas mahtavat liljat!!!!

    VastaaPoista
  3. Orvokit ovat mahtavia, kestävät kylmää keväällä ja syksyllä ja kylväytyvät itsekseen :)

    VastaaPoista
  4. Hilu, Pirjo ja Gitta, kiitos teille kaikille.

    VastaaPoista
  5. Ihana katsella näitä kesäisiä kuvia. Elävästi palaa jälleen kesän lämpö ja aurinko mieleen, ja tämä harmaa, marraskuun päivä tuntuu heti valoisammalta. Ihania muistoja olet poiminut; ihan mahtavia nuo liljat!!!

    Kiitos kovasti haasteesta, otan sen hyvin mielelläni vastaan :) Tämä onkin tosi kiva haaste ja on mukava päästä muistelemaan mennyttä kesää.

    Oikein mukavaa torstaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja mukava, ett otat haasteen vastaan.

      Poista
    2. Kirjoitin juuri postauksen vastaukseksi haasteeseesi. Kiitos vielä kerran haasteesta, siihen oli mukava vastata :) Leppoisaa sunnuntaita!

      Poista
  6. Voi miten upeat valkoiset liljat ja orvokit....ne eivät petä koskaan.

    VastaaPoista
  7. Upeat valkoiset liljat! Mulla ei ollut viimekesänä ollenkaan valkoisia liljoja ja niistä nyt haaveilen. Minäkin olen saanut tämän kivan haasteen, en ole vaan saanut aikaiseksi kirjoittaa. Oli mukava lukea sinun postaus, olit löytänyt kivasti sinulle tärkeitäö asioita puutarhurintytär

    VastaaPoista