tiistai 16. kesäkuuta 2020

Jotain uskon saaneeni aikaan

Nyt ollaan jo kesäkuun puolivälissä ja on aika katsoa onko jotain saatu aikaan. Sain tuonne takaosaan aseteltua nuo reunakivet tiilien tilalle. 

Kulmaan siirretty saskatoon kukkii kuitenkin.



























Uudet pienet vadelmavauvat pääsivät maahan. Ne tulivat sijoitetuksi "aidanteeksi" kadunpuoleiseen pihan laitaan.


Puutarhakeinun viereen tehty tiilillä verhottu polku valmistui. Sen merkitys kasvaa, jos saan vaihdettua tuon heisiangervoaidanteen marjapensaiksi.


Rakensin jonkinlaisen kivikon tuohon kulkuaukon ja keittiöalueen väliin. Jostain syystä se ei miellyttänyt minua yhtään. Muutin sitä vähän.

Istutusalueitten välissä kulkevaa polkua olen aloittanut päällystää tiilillä keittiöalueen puoleisesta päästä. Tiilten väliin saan toivottavasti kivituhka saumauksen. 



Moneen kertaan siirretyt maksaruohot lähtivät kuitenkin kasvamaan.

No näillä mennään, hitaasti hyvä tulee... toivottavasti.




13 kommenttia:

  1. Olet saanut paljon aikaan ja näyttää tosi hienolta! Olen haaveillut tiilillä päällystetyistä poluista. Aurinkoisia kesäpäiviä!

    VastaaPoista
  2. On sinulla riittänyt työtä kivien pyörittelyssä ja tiilien asettelussa. Hyvältä näyttää.

    VastaaPoista
  3. Mukavan näköinen alue on valmistumassa!

    VastaaPoista
  4. Olethan sinä paljonkin saanut aikaan! Pidän tuosta kivikosta erityisesti. Mukavaa juhannusviikkoa!

    VastaaPoista
  5. Mukavia ovat nämä työvaihekuvat ja sitten aikanaan nähdään, millaiseksi kukin paikka valmistuu. Paljonhan on tapahtunut! Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  6. Hi, so amazing post. I follow you # 60 , follow back?

    https://bubasworld.blogspot.com/

    VastaaPoista
  7. Tiili on mitä ihanin materiaali polkujen päällystämiseen. Vanhenee kauniisti eikä säikähdä vaikka vähän ruohoakin kasvaisi väleistä.

    VastaaPoista