perjantai 26. kesäkuuta 2020

Mitä mahtaa tapahtua Kettulan pihassa?

Kettulan piha on suurten muutosten kourissa. Ensin tehtiin perusasioita, kuten puuttuva salaoja talon ympärille. Seuraavana oli tietenkin puuston ja ylimäärisen pensaikon raivaus. Koska piha oli kostea, piti kaivaa salaoja myös muuhun osaan pihaa.

Juhannusruusut ja humala pääsivät hyötytarhan reunaan koiratarhan aidan suojaksi.

Juhannusruusut

Puista ja kivistä raivatulle alueelle pihan takaosaan syntyy hyötytarha. Sinne on jo istutettu hedelmäpuita, kuten omena, luumu ja kirsikkapuut sekä marjapensaita.






Pieni mansikkamaa saa sijansa hedelmäpuiden ja marjapensaiden välissä.


Lavakauluksetkin saavat oman sijansa hyötytarhassa.


Ja hyötytarhaan päästään köynnösten koristaman puutarhakaaren kautta.


Lasten leikkipaikan vieressä solisee suihkulähde.



Tästä se Kéttulan piha rupeaa pikku hiljaa muodostumaan.





2 kommenttia:

  1. Hyötytarhassa kasvaakin jo paljon mainioita hyötykasveja, joista on iloa vuosikausiksi.
    Kauniisti toteutettu suihkulähde ja kiva kaariportti odottamassa valmiina.
    Mukavaa viikon jatkoa.

    VastaaPoista