lauantai 4. toukokuuta 2019

Takatalvi Maalaiskaupunginpihassa

Kevät oli niin ihanassa vauhdissa. Aurinko paistoi ja lämmintä  riitti. kevätsipulikukat kukkivat täyttä päätä ja valkovuokotkin availivat kukkiaan. Tiedän kyllä, että huhtikuun lopun lämpimän kauden jälkeen on vuorossa kylmä jakso toukokuun alussa. Mutta tämän kevään takatalvi oli niin raju, että en muista sellaista olleen. Oikein tarkoin, kun muistelee niin joskus on satanut lunta niin myöhään, että koivussa on ollut jo lehti. 
Takatalvi Maalaiskaupungin pihassa
Takatalvi 2.5. - 4.5























Nyt ei vain auta antaa pettymykselle  valtaa. Onneksi on kuitenkin muistona lämpimästä jaksosta edes kuvia. Ei siis auta muu, kuin nauttia niistä. Ja odotella, että lumi sulaa pois ja toivoa, etteivät kasvit ole kärsineet kovin paljon.
Helmililjaa ja pikkusydäntä























Lisäksi on hyvää aikaa suunnitella lasiterassin aurinkosuojausta. Terassi on etelään päin ja näinollen aurinko paistaa siihen käytännössä koko päivän. Terassi on kokonaan lasia, myös katto. Siihen on asennettu lamelliverhot koko seinän alueelle. Katto on ollut paljas. Ja siksi terassi on aurinkoisella ilmalla tosi kuuma ja häikäisy on suuri.
Lamelliverho ja lasikatto


























Katon aurinkosuojaus on mietityttänyt kovasti, monenlaisia vaihtoehtoja olen käynyt läpi. Lopulta tulin kuitenkin siihen tulokseen, että pasuhkot suojausverhot ovat paras ratkaisu. Kiinnitys on kevyesti purjerenkaista koukkuihin. Silloin niitä on helppo käsitellä, avata ja ottaa alas pesua varten. Homma on vielä suunnitelman asteella ja toteutus odottaa vielä.

16 kommenttia:

  1. Kasvit ovat sinnikkäitä ja selviävät talven jälkeen keväällä melko hyvin kylmästä.

    VastaaPoista
  2. Oho tuota lumen määrää! Täällä Etelässäkin satoi muutama hiutale, muttei jäänyt maahan näkyväksi. Kyllä se kesä vielä tulee.

    Jotkin keveät ja vaaleat rullaverhot ajaisivat varmaan hyvin aurinkosuojan asiaa katossa!

    VastaaPoista
  3. Ei auta masentua, kevät on oikullista. Kyllä ne kesäkelit vielä koittaa, usko pois!

    VastaaPoista
  4. Huhtikuun lämmön jälkeen tämä keli tuntuu aika hirveältä. Mutta onhan se silti parempi, että takatalvi tuli nyt kuin vaikka kahden viikon päästä. Meillä ei ainakaan ollut kasvien kasvu niin hyvin käynnistynyt, että isompia vahinkoja tulisi. Tai ainakin näin toivon.

    VastaaPoista
  5. Tämä takatalvi on ollut ihan hermoja raastavaa. Suojaverhot vaikuttavat hyvältä ratkaisulta, varmasti mukavaa saada hieman varjoa keskipäivän auringonpaisteelta.

    VastaaPoista
  6. Onpa kaunis vaaleanpunaisen ja sinisen yhdistelmä, pikkusydämet jo kukassa!

    VastaaPoista
  7. Lunta tuli meilläki, mutta ny jo ollahan taas voiton pualella. Ny saiki rauhas keskittyä johonki muuhu.

    VastaaPoista
  8. Täällä Kainuussa on lunta n. 30 cm! Lumisateet eivät ole oikein jaksaneet innostaa... Ensi viikolle on luvattu lämpenevää, joten eiköhän lumet saa kyytiä! Tää on just niin tätä - kevät! Mukavaa alkavaa viikkoa toivottelee Tarja / Ruusu-unelmia ja villasukkia

    VastaaPoista