tiistai 7. kesäkuuta 2022

Kevät kääntyi kesäksi

Nyt varmaan jo voi sanoa, että kevät on kääntynyt kesäksi. Kasvu on ihanan rehevää, sade virkisti vielä lisää. Marjaomenapuu kukkii taas vaihteeksi runsaasti. Niin ihanaa. Viime kesänä marjaomenapuussa ei monta kukkaa ollut. Siirtovuonna 2020 se kyllä kukki.  Myös saskatoon kukkii tänä kesänä runsaammin kuin viime kesänä. Viime kesä oli todennäköisesti edelliskesäisestä siirrosta johtuen lepovuosi.

Marjaomenapuu

Peitto- ja tuoksukurjenpolvet kasvavat niin rehevinä, että kohta on ruvettava harventamaan. Keskipenkissä ne peittävät alleen tiikerinliljat 'Sweet Surrender'. Samoin hopeatäpläpeippi tuntuu taas vallan villiintyvän.

Kurjenpolvia

Hopeatäpläpeippi


Toisaalta menetyksiäkin taas tuli. Vaikka helminukkajäkkärä leviää vauhdilla, niin nyt on tullut yllättäviä aukkopaikkoja. Sen suhteen on jotain tehtävä, no ehkä syksyllä tai ensi keväänä. Yksi ”puska” valkoista palavarakkautta näyttää myös hävinneen.



Aina ei käy niin kuin haaveillaan. Eli en saanutkaan viime keväänä harmaamalvikin taimia ja siitä sisuuntuneena ostin sen sijaan komeamaksaruohon taimia ja ne näyttävät lähteneen kasvamaan.


Mukava kesä tulossa toivottavasti. Odotellaan sadetta ja auringonpaistetta sopivasti!

Saskatoon


10 kommenttia:

  1. Ihana marjaomenapuun kukinta. Minulla myös kurjenpolvet on ihan villinä pyrähtäneet kasvamaan mutta harventaa minun ei tarvitse sillä ne saa siinä rinteessä lisääntyä ihan niin paljon kuin mahdollista. Esikkoja minullakin on hävinnyt talven aikana muutamia lajikkeita ja joitakin harventunut mutta vähillä tappiolla kuitenkin mennään. Odotan taas tältä kesältä paljon ihania päiviä kuten me kaikki varmaan.
    Hyvää viikonjatketta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoi sinulle. Minun piha on pieni, sinne ei paljon mahdu.

      Poista
  2. Marjaomenapuusi kukkii kauniina! Menetyksiä tuli täälläkin, mutta onneksi löytyy myös iloisia yllätyksiä. Hopeatäpläpeippi on hurja leviämään sopivissa paikoissa. Jatkossa olen sen kanssa varovainen, kun parissa penkissä siitä on meinannut tulla kunnon riesa.
    Vihdoin tuntuu ihan oikealta kesältä. Lämpöä ja aurinkoa ja sadettakin taas luvassa. Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle. Hopeatäpläpeippiä on pakko karsia ettei leviä mahdottomiin.

      Poista
  3. Kaunis kukinta marjaomenapuussa ja saskatoonissa. Sinulla on paljon reippaasti leviäviä kasveja, kuten helminukkajäkkärä ja hopeatäpläpeippi. Minä olen melkein kauhuissani siitä, kuinka pari vuotta kiltisti paikoillaan pysynyt helminukkajäkkärä onkin tänä vuonna lähtenyt valloittamaan kivikkorinnettä melkoisella vauhdilla. Karsintaa on kaiketi tiedossa vielä tänä kesänä. Toivotaan tosiaan, että saadaan sadetta, aurinkoa ja lämmintä sopivasti. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle. Minun helminukkajäkkärä pysyi myös alkuvuodet aisoissa, mutta nyt leviää vähän liikaa ja hopeatäpläpeippi on uskomattoman kova leviämään, sitä se te jo heti alkuun.

      Poista
  4. Hienosti kukkii marjaomenapuusi. Se on kyllä yksi kauneimpia kukkapuita. Hopeatäpläpeippi on kyllä hyvin elinvoimainen ja kova raivaamaan elintilaa itselleen.

    VastaaPoista
  5. Kiva nähdä kauniisti kukkiva marjaomenapuusi, minä istutin tänä keväänä tuon itselleni, mutta se on vasta nuori taimi.
    Minunkin hopeatäpläpeippi leviää hurjasti, mutta siirtelen sitä paikkoihin, missä tarvitaan maanpeittoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pian se marjaomenapuusi kasvaa. Minulla ei valitettavasti ole tilaa siirtää tuota hopeatäpläpeippiä.

      Poista