maanantai 1. heinäkuuta 2019

Kiusa se on pienikin kiusa



























Talvella jo innostuin ajatuksesta, että saan kasvamaan jotakin pientä syötävää, marjapensaat siintelivät haaveissa myös. Pihan takaosassa oli puutarhakeinu alustallaan. Päätin siirtää sen pensasaidanteen viereen ja muuttaa aidanteen marjapensaille. Keinun tulevalta paikalta piti tosin "purkaa" kukkapenkkiä, mutta se ei tuntunut erityisen hankalata ajatukselta. Kukillekin oli jo uusi paikka suunniteltuna. Näin tehden saisin valmiin alustan lavakaulukselle.

Kevään tullen kävin tuumasta toimeen; Hankin lavakaulukset ja siirsin keinun sijansa pois alustalta. Koska ei ollut kaveria ja yksin sitä ei kauemmaksi saanut, keinu jäi siihen odottamaan aikaa parempaa. Uusi paikkakaan tosin ei ollut vielä valmis. Lavakaulus tuntui tärkeämmältä saada tehtyä ensin valmiiksi. Kokosin siis lavakauluksen alustalle ja rupesin täyttämään sitä. Hitaasti, mutta varmasti lava täyttyi, koska laitoin alle oksasilppua ja kasvijätettä ja vasta päälle multaa.











Yllätysten ilta

Sitten tuli suuri yllätysten ilta. Meillä oli taloyhtiön keväkokous ja yllätys-yllätys, minun piha nousi siellä esille. Isännöitsijä ilmoitti, että seinänaapurini on valittanut pihastani ja ennenkaikkea siitä, ettei hän pysty kulkemaan pihani läpi omalle pihalleen, kun siinä täytyy väistellä minun istutuksia ja minua, kun pyllistelen kukkapenkissäni.
Kuvassa kesälle 2019 tehdyt suunnitelmat: puutarhakeinu siirretään pois alustalta pensasaidanteeseen ja alustalle kasvulaatikko, aidanteeseen marjapensaat
ja sitten oranssilla merkittynä naapureiden kulkureitit omalle pihalleen
























Koko sakki tuli pihalleni ihmettelemään ja minulle ilmoitettiin, että minun pitää siirtää lavakaulusta niin, että naapurit pääsevät kulkemaan suoraviivaisesti pihani läpi. Kulkureitti piirretään karttaan ja kaikki allekirjoittavat paperin. Kuuntelin sitä huuli pyöreänä ja vähitellen suuttumus sai miellessäni vallan.

Muutaman päivän päästä otin esiin multasäkit ja puutarhalapion ja aloin tyhjentää lavakaulusta.  Lapoin multaa säkkeihin ja kannoin kauemmas, selkää ja käsiä väsytti ja särki. Samaa vauhtia kasvoi suuttumus. Purin tyhjentyneen lavakauluksen ja samaa vauhtia alustan eli poistin juurimaton. Mittailin hartaasti terassin viertä ja manasin. Lavakaulus sopisi hyvin terassin lähelle pensasaidanteen viereen, jos siitä purkaisi syksyllä tehdyn kivikkoistutuksen. No muu ei auta. Purin siis kivikkoistutuksen ja kokosin lavakauluksen sen paikalle. 

Kiukku kasvaa

Nyt suuttumus oli jo niin suuri, että ilmoitin etten hyväksy pelkän kulkureitin piirtämistä vaan haluan, että piha-alueeni rajat piirretään karttaan ja sen ulkopuoli tulee taloyhtiön käyttöön. Puran siis pois kaiken mitä rajojen ulkopuolle jää. Nyt karttaan on rajat piirretty ja paperi allekirjoitettu. Tämän kesän suunnitelmat pihan suhteen menivät siis täysin uusiksi.

24 kommenttia:

  1. Voi hyvä tavaton ja millaisen uurastuksen oletkaan joutunut tekemään;( Oli kyllä niin ikävä kuulla että olet tuollaiseen tilanteeseen joutunut:( Voimahaleja sinulle ja noista piha selkkauksista huolimatta ihanaa kesää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos voimahaleista, työtä riittää pihassa, kun toteutan muutoksen loppuun.

      Poista
  2. Itsekin rivarissa asuvana ihmettelen naapurin kulkureittiä! Meidän taloyhtiössä mihinkään pihaan ei kuljeta kenenkään toisen pihan kautta. Käsittämätöntä ajatuksenakin. Monessa huushollissa on koira/koiria, joten pihoissa on verkkoaidatkin, niin meilläkin. Saskatoonista tulee kiva pieni puu, marjat on hyviä, mutta niistä tukkää myös pikkulinnut. Tuula nyös

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä keskimmäisen asunnon pihaan kulkua ei ole otettu huomioon silloin, kun piha-alueita on suunniteltu.

      Poista
  3. No,jopa on meininkiä... Ihmettelen. Kaikkea hyvää sinulle ja voimia!

    VastaaPoista
  4. Ei voi olla totta! Ei kai naapureiden nyt sinun pihasi läpi tarvitse kulkea, saati kertoa, mitä sinä saat pihallesi istuttaa tai missä kukkapenkissä pyllistellä. Käsittämätöntä porukkaa! Voimia sinulle moisten keskellä <3

    VastaaPoista
  5. Suuresti ihmettelen minäkin. On kai tontin perälle jätetty vapaa kulkureitti, jota naapuri ja te muutkin voitte Käyttää. Ellei, sellainen pitäisi olla. Sinänsä pihasi, vaikka sen omistaisi taloyhtiö, nauttii kotirauhan suojaa, eikä naapuri saa mistä tahansa vapaasti kulkea. Mutta tontin perällä pitäisi todella olla kaistale ”yhteistä maata”

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä yhteistä maata ole aiemmin määritelty. Ja tyhmä, kun olin en itse tajunnut jättää, kun alkuun niin höylisti sanottiin, että laita mitä haluat.

      Poista
  6. Voi kurjuus sentään! Komppaan Kruunuvuokkoa, pitäisihän sinulla olla oman pihan rauha ja yleiset alueet sitten kulkureittinä? Ymmärrän kyllä harmituksen hyvin!

    VastaaPoista
  7. Voi harmitus, no varmasti suututtaa että joutuu purkamaan jo tehdyn työn naapurin valituksen takia. Minäkin ihmettelen, että mikä systeemi teillä on taloyhtiössä, jossa sun pihan läpi täytyy olla muille kulkuväylä? Ehkäpä ihan hyvä että saitte nyt yhdessä sovittua tarkat rajat, onpa ainakin selvää jatkossa, kenelle mikäkin alue kuuluu.

    VastaaPoista
  8. Voi hyvänen aika sentään! Mikä oikeus naapureilla on kulkea sinun pihasi läpi? Ja varsinkaan keskeltä pihamaata! Kruunuvuokko ja muut puhuvat asiaa ja olen heidän kanssaan samaa mieltä. Sinänsä hyvä, että nyt on ihan karttaan piirretty tarkat rajat. Seuraavaksi pidät huolen, ettei kukaan astu metriäkään sinulle piirretyn piha-alueen puolelle. Istuta vaikka pensaita ja laita se kovan onnen keinu niin, että minkäänlainen oikaisu on mahdotonta. Voimia taistoon! Sinulla on aikamoinen määrä siirreltävää. Toivottavasti naapurisi nyt tyytyvät päätökseen eivätkä ala tehtailla uusia valituksenaiheita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkään pahoin, että eivät ole tyytyväisiä. Kerron toisessa postauksessa syyn-

      Poista
  9. Onpa erikoista tosiaan! Siis ihan käsittämätöntä! Ymmärrän hyvin suuttumuksesi. Voimahali sinulle!

    VastaaPoista
  10. Mitä? Ihmiset kulkevat pihasi läpi ja taloyhtiöltä tullut oikein päätös tästä asiasta! Nyt en ymmärrä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä talot on rakennettu niin erikoisesti tähän tontille, kulmittain toisiinsa nähden ja tuon toisen talon sisäänkäynnit ovat naapurin rajalle päin, omat pihat siis piha-alueeseen päin. Meidän talon sisäänkäynnit ovat puolestaan yleiseen pihaan päin ja takapiha toisen naapuriyhtiön tonttiin rajautuen.

      Poista
  11. Teilläpä vasta porukkaa asuu. Ihmettelen suuresti. Meillä kuljetaan rivarilla toisten pihojen kautta vain äärimmäisessä pakossa. Ja niitä on vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäisiä vuosia lukuunottamatta tässä talossa naapureilla on jatkuvasti ollut jotakin valittamista minun istutuksista ja kulkemisesta.

      Poista