tiistai 21. huhtikuuta 2020

Keväät eivät ole veljiä keskenään

Viime keväänä tein kevätpäivityksen 20.4. ja tänään on 21.4. siksi ajattelin päivittää kevään edistymisestä. Huomasin, etteivät keväät ole veljiä keskenään.

Tämä kevät on ollut aivan erityisen surkea tuolla pikkupihallani, Lumi tosin suli yllättävän aikaisin. Silti kevät on edistynyt äärettömän hitaasti. Toisaalta en tiedä johtuuko pihan surkeus keväästä vai viime kesän muutoksista.

Pikkusipulikukka nupulla
Kevättähti nupulla



























Vertailen vähän viime kevään ja tämän kuluvan kevään tilannetta vierekkäisten kuvien avulla. Niistä käy ilmi tämän kevään surkeus.


Kurjenpolvi, vasemmalla keväällä 2019 ja oikealla tänä keväänä

Seuraavan kuvan tulppaaneissa ei juuri eroa huomaa. 


Tulppaanin alkuja, vasemmalla keväällä 2019 ja oikealla tänä keväänä


Maksaruohossa sensijaan huomaa selkeän eron, en vain tiedä kärsivätkö ne muutoksesta vai talvesta ja keväästä.






Viime kesänä istutettu karviainen näyttää lähteneen hyvin alkuun. Saahan nyt nähdä miten pihan kasvit  muuten lähtevät kasvuun. Toistaiseksi ei oikein osaa sanoa mitään.













18 kommenttia:

  1. Mukavia nämä vertailukuvat niitä pitäisi minun itsenikin tehdä. Muistiin ei voi luottaa se ollaan jo huomattu useampia kertoja.

    VastaaPoista
  2. Tänä keväänä edistyminen on selvästi hitaampaa, kuin edellisinä keväinä. Sinänsä outoa, kun leudon talven jälkeen luulisi kaiken nousevan vauhdilla. Ehkä lumettomuudella on vaikutuksensa. Aika kuivaakin nyt on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli meillä luntakin, mutta kuitenkin jotenkin kummallinen talvi.

      Poista
  3. Kovin on vaihtelevia vuodet;) Viime talvi oli kyllä niin kummallinen täällä meidän suunnalla, kun ei oikeastaan talvea ollut ollenkaan. Enkä kyllä muista että koskaan aiemmin olisi jo tammikuussa ollut pajunkissoja puissa, niinkuin tänä vuonna oli..Aurinkoa ja iloa kevät päiviisi♥

    VastaaPoista
  4. Luulen, että vähällä lumen määrällä ja märkyydellä on ollut osansa tänä vuonna. Meillä oli 10-25cm lunta läpi talven, mutta harvoin on ollut niin paksua jääkerrosta maan päällä, mitä tänä keväänä paljastui. Routa on myös mennyt ainakin meillä syvemmälle kuin useimpina vuosina. Kumpikin on varmasti osasyynä siihen, miksi nyt näyttää surkealta. Eiköhän se tästä pian vauhditu ja juhannukseen mennessä ollaan saatu Etelä-Suomi kiinni. Aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  5. Ei oo velieksiä, ei. Meilläki o jotenki hirasta. Routaa löytyy viälä yllättävästi, vaikkei palio oo ollukkaa. Saret veis rourat äkkiää, mutta meillon ollu aika kuiva kevät, ku sitä luntakaa oo pahoon ollu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä oli lunta, mutta paljon tavallista vähemmän tai ainakin sulatti välilläkin. Talventöröttäjätkin mädäntyi jossakin vaiheessa maahan.

      Poista
  6. Täälläkin kevät on kasvien osalta lähtenyt mielestäni yllättävän hitaasti käyntiin vaikka maa on ollut roudasta vapaana lähes koko talven.

    VastaaPoista
  7. Vuodet eivät tosiaan ole veljiä keskenään. Meillä täällä eteläisessä osassa maata uutta kasvua oli jo helmikuussa, kun oli lumetonta ja lämmintä. Sitten tuli pakkasia ja jopa vähän lunta, joten kasvit taantuivat. Nyt muutama aurinkoinen ja lämmin päivä on saanut vuokot ja kevätkaihonkukat kukkimaan.
    Löysin täältä kivan blogin, jota jäin seuraamaan :) Kaunista huhtikuista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mukavaa, kun kiinnostuit. Kiitos siitä ja toivotuksista, samaa toivotan sinulle.

      Poista
  8. Viime talvi oli monin paikoin hankala kasveille, kun suojaavaa lumipeitettä ei ollut. Toivottavasti saat muokatun pihasi uuteen kukoistukseen, kunhan kevät etenee1

    VastaaPoista
  9. Muistiinpanoistani löysin merkinnän, että viime vuoden huhtikuun lopussa oli 20 astetta lämmintä! Jospa pian tulisi kunnon kevätsäät....

    VastaaPoista