keskiviikko 7. elokuuta 2019

Jotain pihalla kukkii

Kesäloma oli ja meni pihan muutostöitä tehden. Välillä hellekelit toisin haittasivat, kun kuumuudessa ja paahteessa ei jaksanut töitä tehdä. Pikkuhiljaa piha kuitenkin on saanut uutta muotoaan ja osa kasveista on istutettu uusille paikoilleen. Jalopähkämö, leimukka Sini, tähtiputki, tiikerinlilja, laukka ja päivänkakkara siirtyivät samaan kulmaan marjasinikuusamien kanssa. Lisäksi sinne tuli puutarhareissulta hankittu tummakurjenpolvi.
























Kesä on ollut tosi kuiva, toinen jo peräkkäin. Silti jotain pihalla sentään kukkii. Keskialueen toisessa reunassa ei viime syksynä istutetut hanhikit talvehtineet, joten istutin uudet kukat, kurjenpolvia tällä kertaa. Ne kukkivat ihan nätisti.



























Puutarhareissulta tulin hankkineeksi yhden valkoisen varsankellon ja se kukkii minusta tosi kauniisti.
ja edelliseltä reissulta hankitut neidonkurjenpolvet kukkivat myös.
Neidonkurjenpolvi kukkii.
Lisää kuvateksti




























Syksyllä maahan laitetut ja kesällä uuteen paikkaan siirretyt tiikerinlijat availevat nuppujaan.



























Vanhat vaaleanpunaiset liljat ja harmaamalvikki kukkivat kaikesta touhuilusta huolimatta.
























Vaikka loma loppui pihatyöt jatkuvat edelleen, toistaiseksi mullan siirtämisellä istutusalueille.

14 kommenttia:

  1. Kauniita ja monipuolisesti valittuja kasveja. Jospa nyt kuivuus hellittää, kun sadetta mekin jo saimme. Toinen kuiva kesä peräkkäin on ollut puutarhalle liian rankkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen halunnut rehevän pihan. Kuivuus on tosiaan rankka pihalle. Toivotaan, että sadetta tulee, mutta ei kuitenkaan liikaa ja liian kauan.

      Poista
  2. Kivasti kukkii kuivuuresta hualimatta. Ihana, tua valakoone tiikerililija. Hianot tiilireunukset, tykkään.

    VastaaPoista
  3. On ollutkin tosi kuivaa. Muutaman kerran olen jo vesiletkuun tarttunut. Vaikka sadetta ennustettiin esim. eiliselle, niin ohi meni nekin sateet. Pohjavedet ovat varmaan tosi alhaalla. Huono juttu. Kun syksy vähän tästä etenee, minäkin vähän siirtelen taas kasveja mökkipihassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vähän satelee. Olisi ollut hyvä, kun olisi voinut jättää kasvien siirtämisen syksyyn, se vain ei kaikkien osalta käynyt päinsä.

      Poista
  4. Kaunista kukintaa! Tuo Varsankello olikin ihan uusi tuttavuus, suloinen kello! Kyllä on ollut kovin kuivaa tänä kesänä. Muutamana päivänä on ollut hyvin mustia pilviä ympärillä mutta ei vaan osu sade meille vaan sujuvasti näyttää kiertävän tämän pihan:) Leppoisaa päivää🖤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsankellon hankin puutarhareissulla yhsityispihan omistajalta. Hän harrastaa perennojen lisäämistä, muutamia taimia oli muutamia ja joitakin vain yksi tarjolla. Päivä valkeni sateisena.

      Poista
  5. Kauniita kukkia <3 Ihanan inspiroivaa lajien monipuolisuutta. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  6. Onpas suloinen kurjenpolvi! Valkoinen tiikerililjakin on todella kaunis. Minä luotin siihen, että täällä sataisi kunnolla nyt loppuviikolla, kun ennusteet niin monena päivänä näyttivät. Siirtelin ja jaoin kasveja ihan urakalla ja eipä ole satanut pisaraakaan. Ennusteetkin muuttuivat siten, että poutaa ja jopa hellelukemia näyttävät taas joka päivälle. Kasteluletku laulaa ja vesimittari soi... Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä satoi sentään torstaina, mutta vain puolille päivin.

      Poista