lauantai 23. helmikuuta 2019

Pikkupiha ja #miljoonaotokkatekoa

Tekniikan Maailman kohukirjoitus havahdutti suuren joukon puutarhasta, omavaisuudesta ja yleensä luonnosta kiinnostuneita bloggareita kirjoittamaan aiheesta. Olen lueskellut kirjoituksia kiinnostuneena. Kirjoituksissa ilmaistaan kasvava huoli hyönteisten tulevaisuudesta. Toisena kantavana teemana on Jyrkänpesän Hunajan ilmaan heittämä ajatus uudesta yhteisestä tempauksesta hyönteisten puolesta Miljoona ötökkä tekoa. Monet bloggaajat ovat tarttuneet haasteeseen #miljoonaotokkatekoa tunnuksella.























Suuri kuva

Suuressa kuvassa asia on hieman monimutkaisempi ja vaatii useamman tahon asenteen ja muutakin muutosta. Sen kokonaisuuden ymmärtäminen ja hallitseminen on aivan liian suuri pala haukattavaksi. Asutuksen laajentuminen, ilmaston muutos ja maataloustuotannon muutos ovat esimerkkeinä mainiten.























Yksittäinen viljelijä on tekemisissään hyvin paljon riippuvainen oman maan, Eu:n poliitikkojen maatalouspoliittisista päätöksistä ja markkinoiden käyttäytymisestä. Suuruuden ja tehokkuuden vaatimus maataloudessa ei oikein edistä monimuotoisuutta. Euroopan Unionin määräämät tiukat viljelyvaatimukset ja viljelyalueiden määritelmät sitovat viljelijöiden kädet.

Pieni piha

Niin kuin monet kirjoittajat ovat jo todenneet, jokainen pihan omistaja tai haltijakin voi osallistua haasteeseen niin halutessaan. Pieni pihani saa jonkinlaisen hyönteishotellin tulevana kesänä se olkoon minun ensimmäinen ötökkätekoni tähän haasteeseen. Pikkupihassani on jo valmiiksi paljon hyönteisiä ruokkivia kasveja ja lupaan pitää huolta, että niitä on jatkossakin. Yritän kiinnittää huomiota siihen, että kukkivia kasveja on koko kauden. Syksyyn pitänee kiinnittää erityistä huomiota.

























Toivotaan, että Yle tarttuu tähän ideaan ja saadaan valtakunnallinen haastekampanja aikaiseksi.

26 kommenttia:

  1. Kuulin tv:stä samasta asiasta, huono juttu :(
    Pitääkin omalla pihalla kiinnittää enemmän huomiota hyönteisten viihtyvyyteen.

    VastaaPoista
  2. Meilläkin mökkipihassa muutama hyönteishotelli ja perhoskasveja olen alkanut kasvattaa. Ovathan hyönteiset tälle maapallolle todella tärkeitä.

    VastaaPoista
  3. Pieni, mutta yhtä lailla tärkeä askel kohti pölyttäjäystävällisempää maailmaa. Varhaiskevään ja loppusyksyn kukkijat ovat tärkeitä, sillä silloin luonnossa on mesikasveja kukassa vähemmän. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Jokainen teko on teko parempaan suuntaan. Annettakoot hyönteisille myrkyistä vapaita keitaita jotta voivat hengähtää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä omat pienet pihat ovat helppoja siinä suhteessä, kun homma on kiinni vain itsestä.

      Poista
  5. Oi miten komeat nauhukset! Muutamia nauhuksia sain hankituksi syksyn alennusmyynneistä, päätyivät nk. keltaisen alueen jatkoksi. Lisääkin mahtuisi! Siemenistäkin yritin kasvattaa mutta valitettavasti taimille kävi hieman köpelösti kissojen avustuksella, täytyy kokeilla uudelleen tänä keväänä jos jäljellä olevat siemenet vielä itäisivät. Suosituksena tännekin: auringontähti ja isohirvenjuuri ovat aivan mahtavia pörriäiskasveja! Siemeniä saa mm. Maatiainen ry:n kautta. Lähtevät suht helposti kasvuun, ensimmäisenä kesänä eivät ennätä kukkimaan mutta kukkia on niin paljon että niitä kyllä kannattaa odotella :)

    VastaaPoista
  6. Meidänkin pihassa on ötököille mieluisia kasveja sekä myös luonnontilaista kasvustoa, lahoavia kantoja jne. Mutta se on totta, että suuri kuva ratkaisee. Silti jokainen voi tehdä osansa esimerkiksi puutarhassa. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Mehiläistarhaajana pidän varsinkin kevään kasveja tärkeinä. Ojien pajut ja kotipuutarhoiden scillat ja krookukset ovat tärkeitä mehiläisille ja kimalaisille, kun muu luonto vasta heräilee.

    VastaaPoista
  8. Meillon peltua joen viäres. Siinähän on pakko olla suajakaista ja siinä kukkii kaikellaasia luannonkukkia.
    Puutarhas on kukkivia kasvia koko sulanmaan aijan.

    VastaaPoista
  9. Hyönteistilanne on vakava asia ja jokainen voi tehdä sen eteen jotakin!

    VastaaPoista
  10. Tärkeää asiaa. Ja kuten Pirkko tuossa edellä mainitsi, jokainen voi tehdä jotain asian hyväksi.

    VastaaPoista
  11. Yle olisi saanut tarttua tähän hommaan. Luonnon monimuotoisuuden lisääminen ei voi olla haitaksi ja ötököitä voi tukea myös pienin teoin.

    VastaaPoista
  12. Tämä on tosi tärkeä aihe, jonka eteen tosiaan jokainen voi tehdä jotakin. Aurinkoista maaliskuuta!

    VastaaPoista