sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Pihasuunnitelmia pohjakarttaan vuodelle 2019

Lunta tai räntää satelee ulkona ja sisällä on mukava suunnitella tulevan kesän muutoksia pihalle. Uuden ajatuksen myötä pihalle on tehtävä muutoksia. Haluan nyt vihdoin hyötykasveja tänne Maalaiskaupungin pihalle.
Maalaiskaupungin pihaa.
























Suunnitelmaa päivitän nyt pohjakarttaan. Puutarhakeinun entiselle paikalle laitan vihdoin kasvulaatikon, johon saan istutettua vähän tavallisia juureksia, salaattia, hernettä ja mahdollisesti lehtikaalia ja tuholaisia torjumaan ja silmänruuaksi kehä- tai samettikukkaa. Yrttejä tulee kukkapenkkeihin, paikkoja en määrittele pohjakarttaan vaan sijoittelen minne ne parhaiten tuntuvat sopivan.

Hunajamarjaa

Pensasaidanteeseen istutan Marjasinikuusamaa, tulee toista marjapensasta Saskatoonin lisäksi. Toivon saavani myös oikean omenapuun keskipenkiin.  Ruukkuihin tulee tomaattia ja basilikaa, amppeliin laitan mansikkaa. Mieluilen myös kokeiluna laittaa perunaa ruukkuun, koska muuten sitä on mahdoton kasvattaa.
























Siinäpä se on tämän pikkupihan kesän 2019 suunnitelma pohjakarttaan sijoitettuna. Odotan innoissani ja jännittyneenä  miten muutos onnistuu.

19 kommenttia:

  1. Wau! Näyttää upealta en meinaa maltaa odottaa, että lumet sulaa ja pääsen näkemään toteutuksesta kuvia.

    VastaaPoista
  2. Tällainen suunnittelu on nyt mieluista, ulkona ei vielä lumimassojen keskellä saa otetta pihan osiin. Suunnitelmasi näyttää monipuoliselta ja jännittävää on odottaa, kuinka se lähtee oikeasti alkuun!

    VastaaPoista
  3. Nyt on hyvin suunniteltu ja sitten vain odottelemaan lumien sulamista, että pääsee kunnolla tositoimiin :)

    VastaaPoista
  4. Suunnittelu on kyllä hauskaa ja hyvältä näyttävät ideat!

    VastaaPoista
  5. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty :) Tulisipa vain jo kevät, niin pääsisi toteuttamaan suunnitelmia.

    VastaaPoista
  6. Suunnitelmille onkin nyt hyvä ja otollinen aika. 😊😊

    VastaaPoista
  7. Minua myös kiinnostaisi tehdä mökkipihasta kartta. On minulla nytkin jokaisesta kukkapenkista tehty sellainen kartantapainen. Olisi kiva, jos olisi koko piha! Täytyypä pistää toimeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavia hetkiä pihapiirrosten parissa, minusta se on ihan hauskaa.

      Poista
  8. Kyllä suunnittelu on mukavaa ja vaikka kaikki ei toteusikaan on se niin antoisaa puuhaa . Me kasvatamme perunaa viljelylaatikoissa. Meillä istutetaan vähän eri aikaan kaksi tai kolme laatikkoa perunaa. Näin saamme pitkitettyä sen uuden perunan makua .Syömme aika vähän talvella perunaa ,kesällä kyllä ja mikä parasta se on omasta laarista. Nämä riittävät meille ja vähän ruokavieraillekkin.

    VastaaPoista
  9. Makee kartta. Sulla on paljon kasveja.

    VastaaPoista